Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Kymsoten alueella tulevat tiistaina voimaan tilojen käyttöä koskevat rajoitukset – Kaupoissa sekä urheilu- ja kulttuuritiloissa voidaan rajoittaa asiakasmääriä

Tarkoituksena on vähentää ihmisten lähikontaktien aiheuttamia tartuntariskejä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräys on voimassa 27. tammikuuta asti.

Määräys koskee erilaisia asiakas- ja yleisötiloja kuten esimerkiksi kauppoja, urheilutiloja, kirjastoja, museoita ja teattereita. Arkistokuva. Pekka Kimpanpää

Johanna Vehkaluoto

Kymsoten alueella tulee tiistaina voimaan tartuntatautilain pykälän 58 d mukainen määräys, joka koskee tilojen käytön rajoituksia. Rajoitukset ovat voimassa 27. tammikuuta asti.

Määräys koskee erilaisia asiakas- ja yleisötiloja kuten esimerkiksi kauppoja, urheilutiloja, kirjastoja, museoita ja teattereita.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston sivuilla kerrotaan, että asiakas- ja yleisötilojen käytöstä vastaavien toimijoiden tulee järjestää toimintansa niin, että ihmisten lähikontaktien aiheuttamia tartuntariskejä voidaan ehkäistä. Riskien pienentämiseksi voidaan esimerkiksi rajoittaa asiakasmääriä, porrastaa kävijöiden osallistumista ja järjestellä asiakaspaikkoja uudelleen. Avin sivuilla kerrotaan myös, että niin sanotuissa vapaa-ajan virkistystiloissa voi ottaa käyttöön koronapassin vaihtoehtona asiakasmäärien rajoituksille ja asiakaspaikkojen järjestämiselle. Tehdyt muutokset ja mahdollinen koronapassin käyttö täytyy kirjata suunnitelmaan, jonka pitää olla asiakkaiden nähtävillä.

Kommentoi

Mainos: Kymen Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Palvelut

Ruokapaikka