Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Kymenlaakso jatkaa leviämisvaiheessa, eniten uusia koronatartuntoja on nyt alle 10-vuotiailla lapsilla – "Rokotusten osalta suurin murheenkryyni on 20–40-vuotiaat"

On todennäköistä, että omikron-muunnos leviää jossain vaiheessa myös Kymenlaaksoon.

Kymenlaakso on edelleen koronaviruksen leviämisaluetta. Arkistokuva. Pekka Kimpanpää

Johanna Vehkaluoto

Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä ei antanut keskiviikkona uusia koronaan liittyviä suosituksia tai rajoituksia. Kymenlaakso on edelleen koronaviruksen leviämisaluetta, mutta jo viikkoja kestäneessä huonossa koronatilanteessa on kuitenkin menty hieman parempaan suuntaan.

– Pidetään nyt huolta itsestämme ja toisistamme. Kun noudatamme suosituksia ja rajoituksia, voimme yhdessä estää koronatilanteen huononemisen näin joulun alla, sanoo Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa Kymsoten tiedotteessa.

Eniten tartuntoja alle 10-vuotiailla

Kymsoten alueella on kahden viimeisen viikon aikana todettu 318 uutta koronavirustartuntaa ja eniten tartuntoja on ollut Kouvolassa, mutta niitä on ollut myös muissa Kymenlaakson kunnissa.

Tiedotteessa kerrotaan, että eniten uusia tartuntoja on tällä hetkellä alle 10-vuotiailla lapsilla. Tartuntoja ilmenee perhepiireissä ja ne tarttuvat lapsilta aikuisille ja aikuisilta lapsille. Melkein yhtä paljon koronatartuntatapauksia on 40–49-vuotiailla.

Suuri osuus tartunnoista eli 45 prosenttia tulee edelleen samassa taloudessa asuvilta tai muualta lähipiiristä. Tartuntoja tulee myös yksityistilaisuuksista, työpaikoilta, ulkomaanmatkoilta ja yleisötilaisuuksista.

Kymsoten tiedotteesa kerrotaan, että Kymenlaaksossa ei ole vielä todettu uutta koronavirusmuunnos omikronia. Näytteiden tutkiminen voi kestää parikin viikkoa, joten on mahdollista, että omikronia on jo alueella. On todennäköistä, että muunnos leviää jossain vaiheessa myös Kymenlaaksoon.

Murheenkryyninä 20–40-vuotiaat

Kymenlaakson rokotuskattavuus on valtakunnallisesti hyvää keskitasoa ja vähän ylikin.

– Se ei kuitenkaan ole riittävä. Suurin murheenkryyni on 20–40-vuotiaat, joiden rokotuskattavuus laahaa muita ikäryhmiä perässä, toteaa Mäntymaa tiedotteessa.

Kymenlaaksossa 12 vuotta täyttäneistä 87,4 prosenttia on saanut yhden koronarokotuksen, 83,9 prosenttia kaksi rokotusta ja 12,8 prosenttia kolme rokoteannosta.

Kolmosrokotukset 50–60-vuotiaille alkoivat Kymsoten alueella maanantaina ja rokotuksiin on hakeuduttu vilkkaasti. Kymsote toivoo, että asiakkaat hyödyntävät myös walk in -rokotuksia.

Koronapassi otettu laajasti käyttöön Kymenlaaksossa

Uudet yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset tulivat Kymenlaaksossa voimaan maanantaina.

Tiedotteessa kerrotaan, että Etelä-Suomen AVI:n päätöksen mukaisesti Kymenlaakson alueella on kielletty 12. tammikuuta asti kaikki yli 50 hengen sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet. Vaihtoehtona rajoitusten noudattamiselle tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin.

– Koronapassi onkin otettu Kymenlaaksossa heti käyttöön laajasti. Se on myös saanut ihmiset tulemaan koronarokotuksiin ja hyvä niin. Kehotan edelleen vakavasti koronarokotuksiin kaikkia ja erityisesti niitä, joilta puuttuu vielä 1. tai 2. rokotus, sanoo Mäntymaa.

Mäntymaa muistuttaa tiedotteessa, että rokotusten lisäksi jokaisen kymenlaaksolaisten on tärkeä huolehtia perusohjeiden noudattamisesta.

– Käytetään edelleen maskia sisätiloissa ja ruuhkaisissa ulkotiloissa, huolehditaan hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta, pidetään sosiaaliset kontaktit pieninä ja tietysti oireisena pysytään kotona, listaa Mäntymaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka