Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Yhteistyö työterveyden kanssa nostaisi rokotustehoa ja edellyttäisi lisää rokottajia, Kymsoten johtajaylilääkäri sanoo

Kymsoten ja työterveyden yhteistyön tiivistämisessä osansa näyttelee myös raha.

Kuvituskuva. Jussi Lopperi

Johanna Tenovirta

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) haastoi tiistaina työterveyden, opiskelijat, eläkeläiset ja puolustusvoimat kansallisiin rokotustalkoisiin muunnosvirus omikronin nopean leviämisen varalta. Hän puhui asiasta Ylen A-studiossa ja MTV:n haastattelussa.

Kiuru sanoi lisäksi, että koronaviruksen leviäminen ja uusi omikronmuunnos vaativat muun muassa tiukempia rajatoimia ja rokotustahdin kiristämistä.

Työterveys mukaan rokotuksiin

Ministeri Kiurun mukaan työterveyshuolto aiotaan ottaa mukaan rokotuksiin, jotta kolmansien rokoteannosten antaminen työikäiselle väestölle saadaan riittävään vauhtiin.

Sairaanhoitopiiri Kymsotella ei ole mitään sitä vastaan. Pelisääntöjen pitäisi vain siinä vaiheessa olla selvät, Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo.

– Se tarkoittaisi Kymenlaaksossa, että rokotusvoima nousisi nykyisestä. Siihen tarvitaan kuitenkin lisää henkilöstöä ja yhteistyötä etenkin työterveyshuollon ja kuntien kanssa.

Viime keväänä Kymsote kävi työterveyden kanssa useita keskusteluja yhteistyöstä. Tuolloin rokotteista oli paikoin pulaa ja rokotuksia sääteli tiukka ikäjärjestys. Yhteistyökuviota mutkisti Mäntymaan mukaan myös se, että vain osalla työterveyden asiakkaista on myös rokotukset kattava sopimus. Silloin rokotuksista koituvasta maksusta sopiminen on työnantajan ja työterveyden välinen asia.

Tehokkainta Mäntymaan mukaan olisi, jos työterveys ottaisi väkeä vastaan rokotuksiin samaan tapaan kuin Kymsotekin tekee tällä hetkellä.

– Silloin tosin törmättäisiin siihen, kuka maksaa ja mitä maksaa ja ne pelisäännöt odottavat vielä tarkennuksia.

Jos työterveydessä käy rokotettavana vain muutamia, silloin valtion maksama korvaus on Mäntymaan mukaan niin pieni, ettei työterveyden kannata sitoa siihen henkilöstöään. Lisäksi pienissä rokotusmäärissä voisi kertyä rokotehävikkiä.

Kymsote on tehnyt yhteistyötä aiemminkin yksityisen terveydenhuollon kanssa. Työterveyshuolto oli mukana varsinkin viime kevään Kymsoten rokotuskierroksissa. Tuolloin sairaanhoitopiiri vuokrasi siltä käyttöönsä runsaasti työvoimaa.

Kymsote odottaa päätöksiä

Kymsoten keskiviikkona kokoontunut rokotekoordinaatioryhmä käsitteli työterveyden välistä yhteistyötä.

– Jäämme odottamaan päätöksiä ja pelisääntöjä, millä tavalla rokotukset olisi järkevintä yhteistyönä hoitaa niin, että se veisi rokottamista eteenpäin.

Ryhmä keskusteli myös muista keinoista saada rokotuksiin lisää tehoja. Yksi niistä on kuntien ja Kymsoten välisen yhteistyön tiivistäminen. Kunnilla on Mäntymaan mukaan jonkin verran omissa työntekijöissään terveydenhoitoalan koulutettua väkeä.

– Kunnat ovat olleet erittäin yhteistyöhaluisia tässä asiassa.

Kymsotella on tällä hetkellä kaikki tarjolla oleva henkilöstö kiinni rokotuksissa. Päivästä riippuen rokotukset työllistävät 50–70 henkilöä.

Varsinkin hoitoalalla työskennelleitä eläkeläisiä on ollut Mäntymaan mukaan koko ajan paljon rokotustöissä.

– Rokotuksissa on monen tasoisia tehtäviä. Mukaan otetaan kaikki, joilla sääntöjen mukaiset ammattiedellytykset täyttyvät.

Nyt Kymsote haluaa palkata lisää eläkeläisiä rokotuksiin.

– Eläkkeellä olevia lääkäreitä myöten kysymme halukkaita mukaan.

Opiskelijat mukaan rokotusrinkiin

Keväällä voimaan tulleen poikkeussäännön mukaan lääketieteen opiskelijat voidaan ottaa mukaan rokotusrinkiin. Kymsotelle opiskelijat tulevat Mäntymaan mukaan yleensä muihin tehtäviin, jolloin vakituista henkilökuntaa vapautuu rokotuksiin.

– Aivan pystymetsästä rokottajia ei palkata, koska rokottamisen on sujuttava asianmukaisesti ja turvallisesti. Annamme luonnollisesti tarvittavan perehdytyksen tehtävään.

Kiurun mukaan sote-ministeriöryhmä pyrkii siihen, että tämän viikon torstaina tai perjantaina asiasta olisi jo mahdollista tehdä päätöksiä. Päätökset edellyttävät kuitenkin asetusmuutoksen, jonka ministeri aikoi kiireellä viedä hallituskumppaneille.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka