Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Kymsoten listalla uusia paikkoja: Haminassa on voinut altistua kahdessa ravintolassa ja teatterissa

Kuvituskuva. Katja Juurikko

Riina Lehtoranta

Kymsoten altistumispaikkalistaan on lisätty Haminasta kolme paikkaa, joissa on saattanut altistua koronavirukselle.

Lauantaina 27. marraskuuta ravintola Weng Jingissä on voinut altistua koronalle kello 14–15.

Sunnuntaina 28. marraskuuta altistuminen on saattanut tapahtua Haminan teatterissa. Maanalainen armeija iskee jälleen -näytös järjestettiin kello 13.45–16.

Samana päivänä eli sunnuntaina 28. marraskuuta altistua on voinut myös Haminan Satamakadulla sijaitsevassa Subway-ravintolassa kello 16.15–16.45.

Kymsoten altistumispaikkalistalla ilmoitetaan paikat, joissa on liikkunut koronavirusta kantanut henkilö, joka on voinut tartuttaa viruksen muihin samaan aikaan paikalla olleisiin. Listalle päivitetään sellaiset julkiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti. Altistumispaikat näkyvät listalla 14 vuorokauden ajan altistumisajankohdasta laskien.

Toimi näin, jos altistut

Jos altistumispaikalla altistumisajankohtana olleella henkilöllä ilmenee seuraavien 14 päivän aikana koronaan viittaavia oireita, kehottaa Kymsote tekemään oirearvion omaolo.fi-sivulla, oirekyselyn koronabotti.hus.fi-sivulla tai ottamaan yhteyttä päivystysavun numeroon 116 117. Koronan oireita voivat olla väsymys, päänsärky, kurkkukipu, nuha, yskä, kuume, vatsakipu, oksennus tai ripuli.

Myös omaehtoiseen karanteeniin voi jäädä, jos siihen on mahdollisuus.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka