Hamina Tattoo järjestetään ensi kesänä keskellä heinäkuuta:"Silloin on helpompi saada Haminaan hienoja eurooppalaisia orkestereita"

Toiminnanjohtaja Hannu Kaukiainen toteaa, että uudet päivämäärät keskellä heinäkuuta toimivat paremmin myös Puolustusvoimien kanssa tehtävää laajaa yhteistyötä ajatellen. Myös tattookävijöiltä on tullut positiivista palautetta tapahtuman uudesta ajankohdasta.

Hamina Tattoo järjestetään ensi vuonna keskellä heinäkuuta. Tapahtuman järjestää Haminan kaupunki, joka tekee tiivistä yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa.

– Uudet päivämäärät keskellä heinäkuuta toimivat paremmin Puolustusvoimien kanssa tehtävää laajaa yhteistyötä sekä reserviupseerikoulun kurssirytmiä ajatellen, kertoo toiminnanjohtaja Hannu Kaukiainen.

Kaukiainen on saanut positiivista palautetta myös tattooyleisöltä.

– Heinäkuu on parasta lomakautta ja senkin vuoksi uskon tapahtumamme houkuttelevan ihmisiä Haminaan. Hamina Tattoolla on niin vankka kävijäkunta, että ihmiset tulevat varmasti. Minulle on jo sanottu, että heinäkuu on elokuuta parempi ajankohta.

Monet eurooppalaiset orkesterit lomailevat elokuussa

Tapahtuman uusi paikka keskellä heinäkuuta helpottaa myös eurooppalaisten edustusorkestereiden saamista Haminaan, koska niillä elokuu on keskeisin lomakuukausi.

– Olemme jo saaneet varmistettua parhaita esiintyjiä, kuten Alankomaiden kuninkaallisten maavoimien edustussoittokunnan, Belgian kuninkaallisen laivaston edustussoittokunnan, sekä alppien musiikkiperinteitä vaalivan Saksan maavoimien soittokunnan Garmisch-Partenkirchenistä, kertoo Hamina Tattoon taiteellinen johtaja Lassi Ikäheimo.

Suomen Puolustusvoimista ensi kesän tapahtumassa esiintyvät Laivaston soittokunta Turusta, Rakuunasoittokunta Lappeenrannasta, sekä Parolaan sijoitettu Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta.

Kolme vuotta edellisestä Hamina Tattoosta

Koronan takia edellisestä Tattoosta on jo kolme vuotta. Kaukiainen toivoo tauon vain lisänneen ihmisten kiinnostusta kesän tapahtumaan.

– Minulla on sellainen ennakkotunne, että ensi kesän tapahtumamme onnistuu hyvin. Toivomme, että ihmiset tulevat innolla mukaan pitkän tauon jälkeen.

Marssishow tuo soittokunnat yhteen

Hamina Tattoo 2022 marssishow’n ensi-ilta on Hamina Bastionissa keskiviikkona 13. heinäkuuta. Siinä esiintyvät kaikki festivaalin sotilassoittokunnat yhdessä ja erikseen. Ensi kesän viimeinen marssishow nähdään lauantai-iltana 16. heinäkuuta.

Tattoo-klubiteltta nousee Haminan kauppatorille festivaalin ajaksi ja tarjoilee erilaisten artistien ja soittokuntien showbändien esityksiä tiistaista lauantaihin aina marssishown jälkeen. Bastion Jazz -tapahtumassa kuullaan tunnettuja jazz-solisteja. Tarkka Tattoo-klubin ja Bastion Jazzin ohjelma julkaistaan joulukuussa 2021.

Hamina Tattoon konserttitarjonnasta yli 80 prosenttia tulee perinteisesti olemaan ilmaiskonsertteja.

Hamina Tattoo järjestetään Haminassa 12.–16. heinäkuuta 2022.

Mainos: Etelä-Suomen Puumarket

Mainos: Etelä-Suomen Puumarket

Tarvetta terassitarvikkeille? Tältä yrittäjäkaksikolta löytyy!

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka