Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Kymsote valmistautuu kolmannen rokotuskierroksen aloittamiseen – Infektioylilääkäri: "Uskon, että koko Suomen kansa on tarpeellista rokottaa kolmannen kerran joskus ensi vuoden aikana"

Ensimmäinen kohderyhmä on sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunta. Rokotteita tarjotaan alkuvaiheessa myös hoivakodeissa asuville vanhuksille. Kymenlaaksossa koronatartunnan saaneista noin 90 prosenttia on tällä hetkellä vaillinaisesti rokotettuja.

Kuvituskuva. Arkisto / Anu Kiljunen

Johanna Vehkaluoto, Tapani Olkku

Kymsote valmistautuu kolmanteen koronarokotuskierrokseen. Tarkat suunnitelmat kolmansien rokotteiden antamisesta ovat kuitenkin vielä työn alla.

– Lähipäivien aikana selviää, mikä on aikataulu ja milloin pystymme aloittamaan, infektioylilääkäri Risto Pietikäinen kertoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on ohjeistanut kuntia tarjoamaan kolmatta rokotusta niille 12 vuotta täyttäneille, joiden elimistön immuunivaste on taudin tai sen hoidon vuoksi voimakkaasti madaltunut.

Kymsotella pohdinnassa on muun muassa se, miten kolmanteen rokotteeseen tässä vaiheessa oikeutetut löydetään ja se, kutsutaanko henkilöt rokotteeseen vai odotetaanko heidän ottavan itse yhteyttä Kymsoteen.

– Annamme käytännön ohjeet kolmanteen koronarokotukseen hakeutumisesta vakavasti immuunipuutteisille henkilöille keskiviikkona pidettävän Kymsoten rokotusryhmän kokouksen jälkeen, kertoo Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

Myös terveydenhoitohenkilöstön ja vanhusten rokotukset työn alla

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin esimerkin mukaisesti Kymsote valmistelee myös jo muiden kolmatta rokotuskierrosta.

Ensimmäinen kohderyhmä on sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunta, joka sai ensimmäiset rokotukset 3–4 viikon välein vuoden alussa. Kolmansia rokotteita tarjotaan alkuvaiheessa myös hoivakodeissa asuville vanhuksille.

– Toistaiseksi vain vakavasti immuunipuutteiset ovat kolmosrokotuksen piirissä, mutta odotamme THL-ohjeita myös muista ryhmistä, kuten henkilöstöstä ja vanhuksista, sanoo Mäntymaa.

Mäntymaa kertoo, että suurimmat kolmannen rokotusannoksen piiriin kuuluvat ryhmät ovat käytännössä alle vuoden sisällä syövän sytostaatti- tai immunologista hoitoa saaneet sekä biologista lääkitystä saavat autoimmuunisairauksia sairastavat potilaat, joilla on esimerkiksi reumasairaus tai tulehduksellinen suolistosairaus. Myös elinsiirto- ja dialyysipotilaat saavat kolmannen rokotteen.

Kolmas rokotus kaikille suomalaisille?

Pietikäinen odottaa, että rajoitukset kolmannen rokotteen antamisesta lievenevät hiljalleen.

– Uskon, että koko Suomen kansa on tarpeellista rokottaa kolmannen kerran joskus ensi vuoden aikana.

Kymsoten alueella kolmansien rokotusten antamisen kanssa ei tarvitse kiirehtiä rokotteiden vanhenemisen pelossa.

– Rokotteiden vanhenemista seurataan tarkasti, tällä hetkellä ei ole akuutisti rokotuksiin vaikuttavaa vanhenemisriskiä, kertoo Mäntymaa.

Koronatartunnan saajista suurin osa vaillinaisesti rokotettuja

Kymenlaaksossa koronatartunnan saaneista noin 90 prosenttia on Pietikäisen mukaan tällä hetkellä vaillinaisesti rokotettuja. Joka kymmenes positiivisen testituloksen saanut on saanut kaksi rokotetta.

Kymsoten ohje on, ettei kahdesti rokotettujen tarvitse mennä pienten oireiden vuoksi koronatestiin. Testimäärät ovat vähentyneet viime viikkoina neljänneksellä joka viikko.

Kuluneen viikon aikana eli 13.–20. syyskuuta koronanäytteitä tutkittiin 2 685.

Kommentoi

Mainos: Kotkan Asunnot

Vuokra-asuntoja kaikkiin elämänvaiheisiin

Palvelut

Ruokapaikka