Edessä todennäköisesti vapaaehtoisten meripelastajien kesän vilkkain viikonloppu – Kotkassa ja Haminassa pelastajat ovat välittömässä lähtövalmiudessa kahdella veneellä

Aurinkoinen sää ja juhannus houkuttelevat veneilijöitä vesille tehden tulevasta viikonlopusta kesän kiireisimmän vapaaehtoisille meripelastajille.

Kun ihmiset lähtevät runsain joukoin vesille, silloin myös sattuu ja tapahtuu. Meripelastusseuran valmius- ja turvallisuuspäällikkö Marko Stenbergin mukaan vesillä liikkujia on aina juhannuksena paljon, varsinkin jos sää on hyvä. Tähän on osattu varautua.

– Meidän asemilla on valmius tietysti koko kauden, mutta lisäämme tiivistä partiointia tälle viikonlopulle, Stenberg kertoo.

– Tehtävien määrässä on aika paljon vaihtelua. Räntäjuhannuksena on hiljaisempaa, mutta nyt on todennäköisesti tulossa kesän vilkkain viikonloppu, Stenberg arvelee.

Suurin osa vapaaehtoisten meripelastajien tehtävistä aiheutuu veneeseen tulleesta teknisestä viasta tai huollon laiminlyönnistä. Stenberg muistuttaa kahdesta elintärkeästä varusteesta lisänä hyville merimiestaidoille.

– Tärkeintä olisi käyttää pelastusliivejä. Lähes 80 prosenttia vesillä sattuneista kuolemista voitaisiin välttää, jos liivit muistettaisiin pukea jo ennen vesille lähtöä, Stenberg muistuttaa.

– Toinen tärkeä varuste, jonka käyttöä toivoisin, on hätäkatkasija ja sen kiinnittäminen itseensä narulla. Jos veneilijä esimerkiksi putoaa veteen tai kaatuu, katkaisijalla varmistetaan, ettei vene jää yksinään pyörimään ympyrää. Tämä voi olla veteen pudonneelle hengenvaarallista ja vaikeuttaa pelastustöitä, Stenberg jatkaa.

Pelastustehtäviä odotettavissa satoja

Stenbergin mukaan Kotkassa ja Haminassa ollaan välittömässä lähtövalmiudessa kahdella veneellä. Lisäksi Kotkan merivartioasemalla partioidaan juhannuksena normaalilla miehityksellä, mutta tuleviin tehtäviin on varauduttu.

– Arvioisin, että Suomenlahdella pelastustehtäviä tulee olemaan satoja tämän viikonlopun ajan. Määrä riippuu hyvin paljon säästä, toteaa Kotkan merivartioaseman merivartiomestari Jari Huoman.

Huoman ohjeistaa, että veneessä on oltava varustus kunnossa.

– Alkoholia nautitaan sitten vasta maissa. Tietenkin olisi hyvä olla myös reittisuunnitelma ja ilmoittaa siitä läheisille, jotta veneilijät olisi helpompi paikantaa, jos vaikka satutaan eksymään.

– Nyt kun on ollut näitä ukkoskuuroja, niin sääennustuksia kannattaa seurata tarkasti, Huoman lisää.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka