Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Vaalimaan rajan ylittäneiltä kisaturisteilta on löydetty 72 koronavirustartuntaa – Sairastuneista 7 on Kymenlaaksosta, loput muualta Suomesta

Kymsoten mukaan kisaturistien olisi ensiarvoisen tärkeää käydä koronatestissä ja asettua omaehtoiseen karanteeniin.

Vaalimaan rajanylityspaikalle syntyi ruuhkaa tiistai-iltana, kun EM-kisaturistit palasivat Venäjältä. Moni oli sairastunut koronaan. Arkistokuva. Jukka Kinnunen

Elina Valtonen

Vaalimaan rajan koronatesteissä on todettu yli 70 positiivista koronatartuntaa. Kymsoten infektioylilääkäri Risto Pietikäinen kertoo, että viimeisen kahden vuorokauden sisään tartuntoja on todettu 72.

Nuijamaan rajanylityspisteellä otetuista näytteistä 14 on ollut positiivisia.

Kymsoten tilastoissa on kahden viimeisen vuorokauden sisään todettu 7 uutta koronatartuntaa. Se tarkoittaa sitä, että valtaosa rajalla testatuista on muualta Suomesta kotoisin olevia EM-kisaturisteja. Tiistaina Vaalimaalla otettiin noin 900 näytettä, jotka eivät kaikki ole vielä valmistunet.

Pietikäisen mukaan joukossa on lisäksi ainakin kolme toissijaista tartuntaa. Sairastuneet eivät itse ole olleet jalkapallo-ottelussa, mutta ovat tavanneet Venäjältä Suomeen viime viikolla tulleita, jotka eivät ole noudattaneet omaehtoista karanteenia.

Nyt pitää mennä testiin

Vaalimaan raja-asema ruuhkautui pahasti tiistai-iltana. Lopulta Kymsote päätti päästää noin 800 rajalle saapunutta Suomeen ilman koronatestiä.

Pietikäisen mukaan Kymsotella onkin nyt kiire saada tiedot rajan ylittäneistä asianmukaisiin kuntiin. Osa kunnista on jo lähestynyt kisamatkaajia puhelinsoitoilla.

– Toivon todella, että ne, jotka ovat kokonaan välttyneet testaukselta, menevät testiin ja ovat hissukseen juhannuksen. Nekin, jotka on testattu negatiivisiksi rajalla tai Venäjän puolella, voivat vielä muuttua positiivisiksi.

Pietikäisen mukaan erityisen tärkeää olisi ottaa testi kolme vuorokautta Suomeen saapumisen jälkeen, sillä tauti on sitä ennen voinut olla vasta itämässä. Hän pitää yllättävänä sitä, että jo ensimmäisessä maahanpaluutestissä näkyi niin paljon positiivisia.

– Pelko on, että jos tämä oli Delta-varianttia, se voi käynnistää meillä tai muualla Suomessa tartuntaryppään.

Kymsote pitää myös ensiarvoisen tärkeänä omaehtoisen karanteenin noudattamista.

Paine jakautui rajanylityspisteiden välillä epätasaisesti

Pietikäinen on rajalla seuranneesta tilanteesta harmissaan. Hän sanoo, että Kymsote yritti tilanteessa tehdä parhaansa.

Kymsote viestitti torstaina, että yksi syy rajanylityspaikkojen ruuhkautumiseen oli se, ettei Nuijamaan ja Vaalimaan rajanylityspaikkoja käytetty tasaisesti. Tiistai-iltana Vaalimalle tuli noin 3 000 rajanylittäjää, Nuijamaalle noin 700. Muualta kuin Varsinais-Suomesta ja Uudeltamaalta tulevia matkustajia oli ohjattu ylittämään raja Nuijamaan kautta.

– Bussikuljetusten lisäksi omilla autoilla matkustettiin rajan yli ennakoitua enemmän, Kymsote tiedotti.

Kymsoten mukaan lisäresursointi Vaalimaalle tiistai-iltana lyhyellä varoitusajalla oli mahdotonta. Arkistokuva. Kimmo Seppälä

Kymsote kertoo saaneensa matkanjärjestäjiltä hyvin vähän tietoa. Myös Rajavartiolaitosta oli tiedotettu niukasti. Kuntayhtymä korostaa, ettei syytä tilanteesta ketään yksittäistä toimijaa.

– Jos Kymsotella olisi ollut tarkkaa tietoa matkanjärjestäjien aikatauluista ja siitä, että suuri osa matkustajista ajoittaisi rajalle saapumisensa rajan viimeiselle neljälle aukiolotunnille, olisimme siirtäneet EM-kisoja varten varattuja ylimääräisiä resursseja tähän ajankohtaan.

Kymsote muistutti vielä, ettei lisäresursointi nopealla aikataululla tiistai-iltana olisi ollut mahdollinen. Paikalla oli kuitenkin kaksinkertainen resursointi normaaliin verrattuna.

– Ratkaisu rajalla tehtävien koronatestien siirtämisestä kotikuntaan ei ollut mieluisa, mutta se oli tiistai-illan tilanteessa ainut mahdollinen.

Etelä-Kymenlaaksossa ei uusia tartuntoja

Kymenlaakson tartuntamäärät torstailta olivat siis neljä ja sitä edeltävältä päivältä kolme. THL:n koronatilastojen mukaan Etelä-Kymenlaaksossa ei ole todettu uusia tartuntoja. Kouvolassa uusia tartuntoja on keskiviikon jälkeen todettu kaksi.

Kymenlaaksossa on tällä hetkellä yksi koronapotilas sairaalahoidossa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka