Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Hyviä uutisia itäiseltä Suomenlahdelta: Sinilevää ei ole enää havaittu, merivesi on huomattavan kirkasta

Tuulten sekoittamista vesistä ei enää erotu silmin sinilevää. Tulevien viikkojen helteet voivat kuitenkin heikentää tilannetta.

Arkistokuva. Linda Varoma

Juho Silventoinen

Sinilevätilanne itäisellä Suomenlahdella on kohentunut viime viikosta hetkellisesti, tiedottaa Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Ely).

Viime päivinä vallinnut tuulinen sää on sekoittanut pintavettä. Sen myötä sinileväesiintymiä ei ole enää silmin nähtävissä meri- eikä järvialueilla. Merivesi onkin ollut itäisellä Suomenlahdella Ely-keskuksen mukaan huomattavan kirkasta.

Tuulten vaikutuksesta pintavesistä ovat kaikonneet sinilevän lisäksi myös laajat siitepölylautat.

Ilo on kuitenkin jäämässä lyhytaikaiseksi. Tulevien viikkojen helteet ovat omiaan lisäämään sinilevän kukkimista.

Tuulinen sää on lisäksi laskenut pintavesien lämpötiloja hieman. Niin sisävesillä kuin merelläkin pintaveden lämpötila on nyt 16:n ja 18:n asteen välillä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka