Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Yhteysalusten rajoitukset poistuvat kokonaan ensi viikon maanantaista lähtien – Maskien käyttöä edellytetään

Ely-keskus suosittelee edelleen välttämään tarpeetonta matkustelua saaristoon.

Yhteysalus Otavan kyytiin voidaan ensi viikon maanantaista lähtien ottaa normaali määrä matkustajia. Pahimmissa ruuhkahuipuissa joku voi silti jäädä rannalle. Arkistokuva. Raimo Eerola

Elina Valtonen

Saaristoon liikennöivien yhteysalusten matkustajarajoitukset poistuvat kokonaan ensi viikon maanantaista lähtien. Varsinais-Suomen ely-keskus tiedotti keskiviikkona, että parantuneen tartuntatautitilanteen ja tarkentuneen ohjeistuksen myötä rajoituksia voidaan höllentää.

Vielä viime viikolla ely-keskus kertoi, että rajoituksia poistetaan kesä-heinäkuussa asteittain. Toive kuitenkin oli, että normaaleihin matkustajamääriin päästäisiin ennen juhannusta.

– Matkustajamääriä aluksilla ei enää tartuntatautitoimenpiteenä rajoiteta, mutta sekä palveluntuottajia että matkustajia edellytetään edelleen toimimaan voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti, ely-keskus kertoo tiedotteessa.

Jatkuviin koronanehkäisytoimenpiteisiin kuuluu maskipakko. Ely-keskus edellyttää, että kaikki yli 12-vuotiaat matkustajat käyttävä maskeja ja maski on hankittava itse. Maskittomuus ei ole peruste estää matkustajan matkaa tai poistaa alukselta.

Ely-keskus edelleen suosittelee, että ei-välttämättömiä matkoja saaristoon vältettäisiin.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka