Hamina palkittiin nuorisovaltuustomyönteisenä kuntana – "Meidän päättäjät kuuntelevat aidosti nuoria"

Haminalle on myönnetty Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatti, Haminan kaupunki kertoo tiedotteessa.

Suomen Nuorisovaltuustojen liitto ry palkitsi sertifikaatilla yhdeksän kuntaa ja kaupunkia nuorten osallisuuden eteen tehdystä työstä. Etelä-Kymenlaaksossa tunnustuksen sai myös Pyhtää.

Haminan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Joona Kontisen mukaan Haminassa nuorisovaltuuston ääntä ja ideoita kuunnellaan.

– Meidän päättäjät, virkamiehet ja kaikki kaupungin organisaation henkilöt kuuntelevat aidosti nuoria, ja tahtovat kuulla mitä mieltä nuoret ovat asioista, hän sanoi sertifinaatin myöntämistilaisuudessa, joka pidettiin Zoom-alustalla keskiviikkona.

– Meidät on otettu mukaan jokaiseen valiokuntaan sekä kaupunginvaltuustoon, mikä merkitsee paljon.

Hän nosti esiin nuorisovaltuuston suurimman vuosittaisen ponnistuksen, joka on Normipäivä @ Hamina Bastioni -tapahtuma. Valmisteluun osallistuu runsaasti vapaaehtoisia nuoria ja kaupungin henkilökuntaa.

Sertifikaatti on voimassa 1. kesäkuuta 2023 saakka.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka