Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Alle viisikymppisten koronarokotukset käynnistyvät Kymsotessa – Aikoja voivat pian varata 40–49-vuotiaat

Sujuvuuden takia ikäluokka jaetaan kahteen ryhmään. Vapaita aikoja on tarjolla jo tälle viikolle.

Tiina Knaappila

Koronarokotukset Kymenlaaksossa laajenevat 40-49-vuotiaisiin. Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote kertoo tiedotteessa, että sujuvuuden takia ajanvaraus avataan porrastetusti.

Ikäryhmä on jaettu kahtia, ja ensin alkaa 45–49-vuotiaiden ajanvaraus. He voivat varata aikoja keskiviikosta 19. toukokuuta alkaen.

Nuorempien eli 40-44-vuotiaiden ajanvaraus alkaa maanantaina 24. toukokuuta.

Ensisijaisesti asiakkaita pyydetään käyttämään sähköistä ajanvarausta. Mikäli sähköisen ajanvarauksen käyttö ei ole mahdollista, rokotukseen voi varata ajan puhelimitse.

Kun ajanvaraus avautuu uudelle ryhmälle, niin sähköinen kuin puhelinajanvarauskin käyvät vilkkaina. Mikäli sähköisessä ajanvarauksessa on ruuhkaa, Kymsote pyytää yrittämään myöhemmin uudelleen.

Vapaita rokotusaikoja on jonkin verran tarjolla jo tälle viikolle.

Ajanvaraus on auki ja rokotukset ovat käynnissä edelleen myös kaikille sairauden tai tilan vuoksi riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville.

Samoin 50-vuotiaat ja vanhemmat voivat edelleen varata rokotusaikoja. Aikoja on tarjolla rokotuspisteissä eri puolilla Kymenlaaksoa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka