Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Kotkan Paimenportin eritasoliittymän rakentaminen tuo isoja muutoksia liikenteeseen ensi viikolla – Odotettavissa ruuhkia ja kiertotiejärjestelyjä

Väylävirasto toivoo liikenteenkäyttäjiltä malttia työmaa-alueilla.

Tulevat liikennejärjestelyt ovat voimassa vuoden 2021 loppuun asti. Kuvassa Paimenportin risteys. Raimo Eerola

Ella Rantalainen

Väylävirasto tiedotti perjantaina Paimenportin eritasoliittymä -hankkeen etenemisestä. Tiedotteen mukaan rakentaminen on nyt edennyt vaiheeseen, jossa Paimenportin rautatien ylittävä silta sekä osa Hyväntuulentiestä suljetaan rakennustöiden ajaksi.

Uusia liikennejärjestelyitä on tulossa etenkin Hyväntuulentielle Langinkosken ja Paimenportin liittymän välille.

Uudet liikennejärjestelyt otetaan käyttöön maanantain 10.5. ja keskiviikon 12.5. välillä vaiheittain ja ne ovat voimassa vuoden loppuun saakka.

Ruuhkia luvassa

Uudet tieliikennejärjestelyt tuovat muutoksia liikenteeseen useilla tavoilla. Työmaan kohdalla liikennettä pyritään sujuvoittamaan siten, että Hovinsaaren ja sieltä pois matkustavat ohjataan käyttämään opastettua reittiä Jylpyn ja Hietasen kautta. Uudet järjestelyt tehdään ensi maanantain aikana.

– Kiertotiejärjestelyt tuovat isoja muutoksia Kotkansaaren suuntaan ja sieltä pois matkustaville. Suosittelemme Hovinsaarelle matkustavia kulkemaan opastettua reittiä Jylpyn ja Hietasen kautta, kertoo tiedotteessa työmaapäällikkö Antero Lehtinen GRK Infra Oy:stä.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Hyväntuulentien liikenne Langinkoskentien ja Paimenportin liittymän väliltä siirretään kiertoreitille. Joukkoliikenteen tulee käyttää alueella poikkeusreittejä jo tiistaiaamusta lähtien 11.5. Edelleen rakennusalueella jatkuvat myös louhinta- ja räjäytystyöt sekä niistä aiheutuvat liikenteen pysäytykset.

Väyläviraston projektipäällikkö Jetro Matilainen toivoo liikenteenkäyttäjiltä malttia ja ennakointia.

– Ruuhkat tulevat olemaan todellisuutta tällä alueella. Toivomme tienkäyttäjiltä ennakointia, jotta uudet liikennejärjestelyt pysyisivät mahdollisimman sujuvina. Seuraamme tienkäyttäjien liikennekäyttäytymistä aktiivisesti, ja tärkeintä on liikenneturvallisuuden varmistaminen koko rakennushankkeen ajan, Matilainen sanoo.

Rakentaminen tulee vaikuttamaan myös jalankulku- ja pyöräliikenteeseen Paimenportin liittymän lähistöllä tiistain ja keskiviikon välisestä yöstä alkaen. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tulee kiertää rakennustyömaa käyttäen opastettua reittiä Liitulahdentie - Toukolantie - Paatelantie.

Kymenlaakson keskussairaalaan kohdalla radanpuoleinen jalankulun ja pyöräilyn väylä on poissa käytöstä.

Tarkemmat aikataulut ja vaikutukset liikenteeseen löytyvät Väyläviraston verkkosivustolta.

Paimenportin siltaremontti muuttaa bussien reittiä Hovinsaarella – Linja-autot eivät tiistaista lähtien kulje enää koulun vierestä, katso uusi reitti kartasta!

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka