Yle: Reserviupseerikoulun koronaryppään takana oli todennäköisesti oireeton tartuttaja

RUK:n koronavirusrypäs saattoi alkaa eri tavalla kuin alun perin ajateltiin. Arkistokuva. Antti-Jussi Larvio

Riina Lehtoranta

Haminan Reserviupseerikoulun koronarypäs alkoi todennäköisesti eri tavalla kuin alkuvaiheessa epäiltiin, kertoo Yleisradio. Yle Kymenlaakso on haastatellut Haminan varuskunnan päällikkölääkäriä Ville Ronkaista.

Ronkainen kertoo Ylen jutussa, ettei tartuntaketju todennäköisesti lähtenyt liikkeelle ensimmäisistä todetuista tartunnoista. Selvitysten perusteella arvellaan nyt, että varuskunnassa on ollut oireeton tartuttaja, joka epidemian alkuvaiheessa tartutti suurehkon määrän varusmiehiä.

RUK:ssa todettiin maalis-huhtikuun vaihteessa kaikkiaan 56 koronatartuntaa. Valtaosa tartunnoista oli varusmiehillä. Koronatapausten määrä on jo laskenut huomattavasti huippuluvuista.

Ylen haastatteleman Ronkaisen mukaan positiivisten näytteiden tutkimukset viittaavat suurella todennäköisyydellä virusmuunnokseen.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka