Kotka jakaa avustuksia lähikulttuurin vaalijoille – Kulttuurijohtaja:"Kulttuuritoiminnan jatkuminen häämöttää jo näköpiirissä"

Kohdeavustusta myönnetään yksittäisten taide- ja kulttuuritapahtumien sekä muun taide- ja kulttuuritoiminnan tukemiseen.

– Vaikka koronapandemia on edelleen vieraanamme, kulttuuritoiminnan jatkuminen häämöttää jo näköpiirissä, toteaa kulttuurijohtaja Tomi Purovaara. Arkistokuva. Kimmo Seppälä

Johanna Vehkaluoto

Kotkan elinvoimalautakunnan jakamien kulttuuriavustusten toisen erän haku on käynnissä 30. huhtikuuta saakka. Nyt haettavana ovat kohdeavustukset.

Tänä vuonna lautakunta on määritellyt avustusten painopisteteemaksi kaupungin eri osissa järjestettävän tapahtuma- ja kulttuuritoiminnan. Avustuksia jakaessaan lautakunta kiinnittää erityistä huomiota lähikulttuuri-teeman mukaisen toiminnan tukemiseen. Myös lastenkulttuuritoiminnan tukeminen huomioidaan erityisesti lautakunnan avustuspäätöksissä.

– Saimme iloksemme nostettua tänä vuonna jaettavien kulttuuriavustusten kokonaispottia, kertoo kulttuurijohtaja Tomi Purovaara kertoo.

Avustuksia ryhmille, yhteisöille ja yksittäisille henkilöille

Elinvoimalautakunta jakoi vuoden ensimmäisessä jaossa helmikuussa suurimman osan avustusmäärärahasta, mutta huhti- ja syyskuun hakuja varten jäljellä on yhteensä vielä reilut 30 000 euroa.

– Vaikka koronapandemia on edelleen vieraanamme, kulttuuritoiminnan jatkuminen häämöttää jo näköpiirissä.

Kohdeavustusta myönnetään yksittäisten taide- ja kulttuuritapahtumien sekä muun taide- ja kulttuuritoiminnan tukemiseen. Hakijoina voivat olla rekisteröidyt yhteisöt, yksittäiset henkilöt ja rekisteröimättömät työryhmät. Hakemukset on tehtävä tarkoitukseen vahvistetulla lomakkeella, jonka saa Kulttuuripalvelujen verkkosivulta sekä asiakaspalvelupiste Ruorista. Hakemukset toimitetaan allekirjoitettuna liitteineen elinvoimalautakunnalle osoitettuna Asiakaspalvelupiste Ruoriin sen aukioloaikoina.

Lisää tietoa avustuksista löytyy kulttuuri- ja tapahtumapalvelujen nettisivuilta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka