Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Pääkirjoitus: Koulujen on kannustettava etäopiskeluun – Koulut eivät voi antaa määräyksiä, mutta akuutissa tilanteessa oppilaille tulisi tarjota mahdollisuus etäopetukseen

Heidi Ekdahl

Nuorille pitkittynyt pandemia on vaativaa aikaa. Rajoitukset ovat ankaria yläkoululaisille, joiden kuuluisi kohdata toisiaan ja pohtia omia rajojaan. Digitaalinen vuorovaikutus ei korvaa ihmissuhdetaitoja, jotka karttuvat vuorovaikutuksessa kasvokkain. On huolestuttavia viitteitä siitä, että nuorten mielenterveys on koetuksella.

Silti koulut voisivat kannustaa etäopiskeluun silloin, kun koulussa on ollut koronatartuntoja. Kuluneen viikon aikana koronatartuntoja on Kotkassa ja Haminassa ollut taas useita kymmeniä, eikä pandemia ole laantunut.

On viitteitä siitä, että etäopiskelu sujuu valtaosin mallikkaasti. Opettajat ovat venyneet esimerkillisellä tavalla uudenlaisiin vaatimuksiin. Moni perhe on ollut vaikeuksista huolimatta kiitollinen siitä työstä, mitä kouluissa tehdään.

Kouluissa ei ole ollut selkeää käsitystä siitä, minkälaisia suosituksia koulu voi oppilailleen antaa. Määräystä etäopiskeluun tai maskien käyttöön koulu ei voi antaa, monenlaisia suosituksia kyllä. Opettajan antama suositus etäopiskeluun voisi helpottaa opettajan taakkaa revetä moneen ja vanhempien huolta lasten altistumisesta.

Vaikka opettajalla olisi edelleen lakisääteinen velvollisuus tarjota lähiopetusta, kaikille oppilaille voisi tarjota mahdollisuuden etäopetukseen. Näin on toimittu maalaisjärjellä oppilaitoksissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella ja saatu tartuntaketjuja pysäytettyä, jos esimerkiksi jäljitys on ruuhkautunut ja karanteenimääräykset viivästyneet useamman päivän. Parhaimmillaan koko luokka on akuutissa tilanteessa innostunut siirtymään sujuvasti etäopetukseen virallista karanteenimääräystä odotellessa. Pahimmillaan opettaja joutuu opettamaan yhtä joukkoa koulussa, jo karanteeniin määrättyjä oppilaita etäopetuksessa ja murehtimaan vielä siitä, että nekin oppilaat oppivat, jotka ovat vanhempiensa toiveesta ja erikoisluvalla kotona etäopiskelemassa.

Kymenlaaksossa koulut ovat olleet kuuliaisia ja kainostelleet tarjoamaan tai suosittelemaan etäopetusta ennen tai ilman virallista määräystä siihen siirtymisestä.

Vaikka opettajalla olisi edelleen lakisääteinen velvollisuus tarjota lähiopetusta, kaikille oppilaille voisi tarjota mahdollisuuden etäopetukseen.

Haminassa siirtyminen takaisin etäopetukseen kahdeksi viikoksi yläkouluissa on kipeä päätös osalle oppilaista, mutta juuri nyt oikea ja tervetullut ratkaisu pandemian ehkäisyssä.

heidi.ekdahl@kymensanomat.fi

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka