Kymsoten tartunnanjäljitys on ruuhkautunut – Viikonlopun aikana ilmeni runsaasti uusia tartuntoja

Tartunnanjäljittäjät ovat saaneet pahimmillaan epäasiallista palautetta työstään: "Kiukun purkaminen tartunnanjäljittäjiin on väärin", sanoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

Kuvituskuva. Tiina Mutila

Kanerva Jalarvo

Kymenlaaksossa todettiin runsaasti uusia koronatartuntoja viikonlopun aikana. Kymsoten tiedotteen mukaan tartuntatautiyksikön tartunnanjäljitys on tällä hetkellä ruuhkautunut.

Tartunnanjäljityksestä otetaan ensin yhteyttä tartunnan saaneisiin ja tämän jälkeen altistuneisiin.

– Tartunnanjäljittäjät ovat työssään saaneet pahimmillaan epäasiallista palautetta työstään. Uutinen koronatartunnasta, altistumisesta, eristämisestä tai karanteenista ei ole kenellekään mieluisa. Kiukun purkaminen tartunnanjäljittäjiin on kuitenkin väärin, sanoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa tiedotteessa.

Tartuntatautiyksikössä työskentelee 3–4 hoitajaa vuorossa, ja töitä tehdään myös viikonloppuisin.

Toimi näin lievienkin oireiden ilmaantuessa:

Kymsote painottaa tiedotteessa, että koronatestiin on hakeuduttava matalalla kynnyksellä. Koronavirukseen sopivia oireita ovat muun muassa väsymys, päänsärky, kurkkukipu, nuha, yskä, kuume, vatsakipu, oksennusta tai ripulia. Testiin on hakeuduttava etenkin silloin, jos tietää mahdollisesti altistuneensa koronatartunnalle.

Kymenlaaksossa hoitoon hakeudutaan sähköisten palveluiden kautta www.omaolo.fi tai https://koronabotti.hus.fi/ tai ottamalla puhelimitse yhteyttä päivystysapuun p. 116 117.

Toimi näin, jos olet saanut tiedon koronatartunnasta tai altistumisesta:

Tiedotteen mukaan yhteydenottoa Kymsotelta tulee odottaa rauhassa. Omatoiminen yhteydenotto ei nopeuta tiedon saantia tartunnasta tai altistumisesta, vaan voi pahimmillaan hidastaa tartunnanjäljittäjien työtä.

– Mikäli olet saanut tiedon mahdollisesta altistumisesta esimerkiksi koulusta tai työpaikalta, odota rauhassa tartuntajäljityksen yhteydenottoa. Sitä ennen on hyvä olla omaehtoisessa karanteenissa yhteydenottoon asti, tiedotteessa kerrotaan.

Virallisen päätöksen karanteenista tai eristyksestä tekee tartuntatautilääkäri.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka