Todistusta ovat toivoneet etenkin ne, joille matkustaminen ulkomaille on välttämätöntä.
Koronatestin negatiivisesta tuloksesta voi nyt ladata maksuttoman todistuksenKoronatietoni.fi-palvelusta.
Palvelu toimii HUS Diagnostiikkakeskuksen analysoimissa koronatesteissä Uudenmaan ja Kymenlaakson asukkaille.
Todistuksella voi todistaa tuoreen negatiivisen koronatestituloksen esimerkiksi välttämättömän matkustamisen yhteydessä.
– Todistusta ovat toivoneet etenkin ne, joille matkustaminen ulkomaille on välttämätöntä, kerrotaan Kymsoten tiedotteessa.
Automatisoitu palvelu helpottaa myös terveydenhuollon työmäärää, kun todistuksen saa itsepalveluna.
Todistus kertoo testipäivän ja testaustavan
Palvelun käyttö edellyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
– Koronatestitodistukseen on merkitty henkilötiedot, testipäivä ja testaustapa. Tarvittaessa todistukseen voi täydentää myös passin tiedot, jos kohdemaa sitä edellyttää.
Englanninkielisen todistuksen voi tallentaa matkapuhelimeen tai tarvittaessa tulostaa.
– Todistuksen hankkiminen toisen henkilön, kuten lapsen, puolesta tulee mahdolliseksi myöhemmin.
Koronatietoni.fi-palvelu avautui tiistaina 23. helmikuuta ensin suomeksi, mutta se laajenee jatkossa myös ruotsin- ja englanninkieliseksi. Palvelun on tuottanut HUS.