Harju ulkoisti tallinpidon, uusi yrittäjä Elina Hedman aloittaa ensi viikolla

Taustalla ovat säästösyyt ja ammatillisen koulutuksen uudistuminen.

Harjun oppimiskeskuksen hevostalli pyörii ensi kuun alusta alkaen yrittäjävetoisesti. Koulu päätti ulkoistaa tallinpidon, sillä opiskelijat tekevät yhä vähemmän tallitöitä. Kyseessä on vajaan vuoden mittainen kokeilu, jonka jälkeen päätetään, kuinka toiminta kannattaa jatkossa järjestää. Harjun tallit on hoidettu tähän asti koulun oman henkilökunnan ja opiskelijoiden voimin. Opiskelijoiden työpanos on kuitenkin vähentynyt viimeisen vuoden aikana. Taustalla ovat koulutusrahojen leikkaukset ja ammatillisen koulutuksen reformi. — Nykyisin painotetaan sitä, että jo kertaalleen hankittua osaamista ei kouluteta uudelleen. Monella meille tulevalla on jo kokemusta tallitöistä. Aiemmin on ajateltu, että mitä enemmän talikko heiluu opiskeluaikana, sitä paremmin se sujuu sitten työelämässä. Nykyinen ammatillinen koulutus ei kuitenkaan enää tue ja rahoita tätä ajatusta, rehtori ja toimitusjohtaja Mika Palosara toteaa.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Kymen Sanomat

Mainos: Etelä-Suomen Puumarket

Mainos: Etelä-Suomen Puumarket

Tarvetta terassitarvikkeille? Tältä yrittäjäkaksikolta löytyy!

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa digi ja lue juttuja rajattomasti.

Tilaa 3 kk 4 €/kk Tilaa 6 vk 3,50 €/vk

Digitilauksen sisältö

  • Kymensanomat.fi-verkkopalvelun rajaton käyttöoikeus vuoden jokaisena päivänä
  • Näköislehti
  • Uutissovelluksen ja päivän lehti -sovelluksen käyttöoikeus (iOS ja Android)
  • Esaimaa.fi-, Ita-Savo.fi-, Kouvolansanomat.fi- ja Lansi-Savo.fi-verkkopalvelut, näköislehdet ja sovellukset
  • Lukuoikeus sinulle ja kolmelle perheenjäsenellesi