Kolumni: Kun Jumalan sana tulee korviin, voi miettiä, kannataako lukeminen aina
Visailukysymys: Kenen lentävä lause kuuluu, että ”lukeminen kannattaa aina”? Taisi olla kirjakaupan mainoskampanja, joskus takavuosina. Lause on totta. Sillä voi ylistää lukutaidon merkitystä kaiken hyvän alkuna. Sillä voi kannustaa lapsia kirjan pariin. Sillä voi vakuuttaa, että aikuisenakin pärjää paremmin, kun harrastaa tuota kaikkien kulttuuriharrastusten kuningasta ja kuningatarta. Ja tietysti sitä voi hyödyntää vaikka pubivisakysymyksenä, niitähän tarvitaan vähän joka baarissa. Samalla se kyllä iskee päähän mielenrauhaa nakertavan mietteen. Se nimittäin ruokkii ajatusta, että kirjallisuus pitää aistia omin silmin. Olkoon väsynyt olo, olkoon huono valo ja olkoon kädessä vaikka mikä tusinadekkari, niin omin silmin pinnistely kannattaa. Tällaisia olen miettinyt sohvalla silmät kiinni löhötessäni tai oikeastaan sen jälkeen. Silmät kiinni olen nauttinut kirjallisuudesta korvien kautta. Pari iltaa sitten cd:ltä tuli Jumalan sanaa, ja sitä piisaa vielä moneksi illaksi. Kari Hotakaisen romaania lukee Pertti Sveholm. Siinä sitä tuntee, että rentoutuu. Ja laiskottelee. Ja nautiskelee. Ei tunnu yhtään työltä. Ei tunnu siltä, että kirjallisuus on vakavaa, sivistyneisyyden rakentamiseksi tärkeää vaikka vaivalloista. Takaraivossa jäytää ajatus, että onko nyt ollenkaan sopivaa harrastaa lajia kepeästi viihtyillen. Automatkoillahan se on perusteltua, ainakin jos itse ajaa. Mutta kotona! Vastaus visailukysymykseen: Sanoja oli tietenkin Jörn Donner. Saivatko kaikki täydet pisteet? Ja Donnerin julistus on totta. Lukeminen kannattaa, vaikka lukija olisi Sveholm. Kirjoissa, joita olemme kuunnelleet, on monia muitakin erinomaisia lukijoita. Pienillä äänen sävelkulun vaihteluilla sveholmit ja svedbergit ja muutamat kirjailijat ihan itse herättävät hahmot eloon. Tällainen lukeminen on oma taiteenlajinsa.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.