Kolumni: Vaikeuksista huolimatta arvostan joulukorttiperinnettä — ainakin kun olen saajana

Taidemuseoreissusta jäi niin sanottu haaste: monivaiheinen, periaatteessa mieluisa tehtävä, josta ei vain ensin tahtonut tulla mitään. Ostin nimittäin taannoin Espoon Emmasta pari joulukorttia. Ne ja muutama muu piti kirjoittaa ja kiikuttaa postiin. Mutta ei se niin helppoa ollutkaan. Joulukorttien lähettäminen kuuluu sitkeästi suomalaiseen kulttuuriin. Siitä huolimatta, että oikeiden korttien kanssa kilpailevat nyt some-viestit ja sähköpostitervehdykset, postilla riittää niiden perinteisten kantamista. Viime vuonna Suomessa lähetettiin 29 miljoonaa joulukorttia. Tämän vuoden määrää ei tiedä vielä kukaan. Mutta vaikka kehitys jatkaisi suuntaansa ja merkinliimaajat vähenisivät, postinjakajilla on laukku poikineen kannettavaksi. Juttelin aiheesta postin edustajan kanssa. Hän kertoi, että tehdyn kyselyn mukaan kolme neljästä ainakin aikoi lähettää kortteja ja että noin 70 prosenttia yli 35-vuotiaista naisista haluaisi siirtää perinteen jälkipolville. Korttien merkityksestä todistaa sekin, että 90 prosenttia saajista kuuluu pitävän niitä esillä joulun ajan. En ole askartelija. En siis väsää kortteja kartongista, silkkipaperista ja kulta- tai hopeakimalluksesta. En myöskään kuvaa perhejäseniä tai lemmikkieläimiä tonttulakki päässä. Mutta ihailen kyllä, kun joku tekee persoonallisen kortin. Niiden joukossa luultavasti on se kaikkein ihanin taas tänä vuonna — luotan siis, että postiluukku kolahtaa jokusen kerran. Vaikka valitsisi valmiista pinosta valmiilla tekstillä varustetun kortin, vaivannäköä puuha vaatii. Ehkä siinäkin on yksi syy, miksi perinnettä arvostetaan. Jokainen nimi ja jokainen osoite on kirjoitettava. Ennen kuin taidemuseokortteineni pääsin siihen vaiheeseen, piti selättää pari muuta asiaa. Ensin piti ratkaista, mihin hyvään ja helppoon paikkaan olin kortit sujauttanut. Sitten piti kaivaa ne osoitteet. Osa tuttava- ja sukulaispiiristä salaa tietonsa, niin että talon- ja asunnonnumeron tarkkuudella niitä ei noin vain keksikäään. Eikä anopilta perinnöksi jäänyt osoitekirja auttanut ainakaan minun kavereideni tietojen löytymiseen. Vaikeuksista huolimatta arvostan perinnettä — ainakin kun olen saajana.