Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rakettimyynti on tiukkaan säädeltyä - palotarkastajilla silti vain harvoin vakavaa huomautettavaa

Rakettimyynti alkoi eilen ja jatkuu sunnuntaihin asti.

Rakettimyynti alkoi eilen. Etelä-Kymenlaaksossa on 21 myyntipistettä, kaikkien turvallisuutta valvotaan tarkkaan. Palotarkastajat myöntävät myyntiluvat ja kiertävät tarkistamassa, että ilotulitteiden myynti ja säilytys hoituvat laillisesti. Kaupan tulee tehdä ilmoitus rakettimyynnistä vähintään kuukautta ennen myynnin alkamista. Myynti on sallittua 27.—31. joulukuuta. — Pisteellä pitää olla vastaava hoitaja, joka on suorittanut Tukesin tentin, jossa käydään läpi aiheeseen liittyviä lakeja ja asetuksia. Tentin suorittaneen henkilön pitää olla paikalla aina, kun raketteja luovutetaan asiakkaille, palotarkastaja Riitta Ahonen Kymenlaakson pelastuslaitokselta toteaa. Ilotulitteita saa myydä vain kiinteistä myymälöistä, esimerkiksi tori- tai konttimyynti ei ole siis sallittua. Paikalla pitää olla tiettyjen standardien mukainen säilytyskaappi. Asiakkaat eivät saa päästä käsiksi tuotteisiin, raketit annetaan kaapista asiakkaille henkilökunnan toimesta. — Myymälän kaapissa saa olla kerrallaan 50 kiloa ilotulitteita. Lisäksi pihalle voidaan hakea lupaa kontille, jossa niitä saa säilyttää neljän viikon ajan. Myös kontilla on tietyt vaatimukset, esimerkiksi etäisyys myymälärakennuksesta ja parkkipaikoista. Ilotulitteita ei saa luovuttaa alaikäisille, alle 18-vuotiaat eivät voi toimia myöskään myyjinä. Myös päihtyneelle luovuttaminen on kiellettyä. Myyntipisteellä pitää olla näkyvissä erilaisia tiedotteita. — Esimerkiksi tietoa luvallisesta ampumisajasta eli klo 18—02 uudenvuodenyönä. Sekä huomautus suojalasien käytöstä raketteja ammuttaessa. Lisäksi pitää kertoa, mihin vialliset raketit voi palauttaa uudenvuoden jälkeen. Myyntipisteen pitää vastaanottaa niitä viikon ajan myyntiajan päätyttyä, Ahonen toteaa.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Kymen Sanomien sisällöt.

Tilaa 6 kk 5,90 €/kk Tilaa 2 kk 15 €/kk

Digitilauksen sisältö

  • Kymensanomat.fi-verkkopalvelun rajaton käyttöoikeus vuoden jokaisena päivänä
  • Näköislehti
  • Uutissovelluksen ja päivän lehti -sovelluksen käyttöoikeus (iOS ja Android)
  • Esaimaa.fi-, Ita-Savo.fi-, Kouvolansanomat.fi- ja Lansi-Savo.fi-verkkopalvelut, näköislehdet ja sovellukset
  • Lukuoikeus sinulle ja kolmelle perheenjäsenellesi