Joulun Aika-ankkuri-podcast: ”En oikeastaan muista vuoden 1939 joulusta mitään  — Ehkä meille evakkolaisille oli valmistettu hieman parempi ateria”

Kotkalaisen Esko Almgrenin lapsuus kulki läpi sota-ajan joulut. Ruokaa oli vähän ja siksi itse kasvatettu kani päätyi usein juuri joulupöydän herkuksi. Puutetta oli, mutta rakkautta riitti.

Talvisodan pommitukset koettelivat Kotkaa. Muun muassa tapaninpäivänä pommikoneet vyöryivät kaupungin ylle.

Seitsenvuotias Esko Almgren oli evakkokodissa Pyhtäällä äitinsä ja veljensä kanssa.

— En oikein muista tuosta joulusta mitään. Talon isäntä toi joulukuusen tupaan ja siihen laitettiin muutamia koristeita. Mutta sitä en muista, sainko yhtään joululahjaa, Almgren kertoo.

Almgren on muistellut Kymen Sanomien Aika-ankkuri-podcastissa talvisodan tapahtumia Kotkan kotirintamalla. Useimmat 80 vuotta sitten tapahtuneet asiat ovat 87-vuotiaan miehen mielessä yksityiskohtaisen tarkasti.

Podcastien osat on julkaistu Kymen Sanomien -verkkosivuilla 30.11., 6.12. ja 25.12. lähtien. Kyseinen sarja on saanut hyvän vastaanoton ja sen kuuntelu jatkuu.

— Talvisodan tapahtumien muistot aktivoituivat mielessäni tämän syksyn ja alkaneen talvikauden aikana. Näin jouluun liittyen muistan myös sen, kuinka itsekasvatettu kani päätyi sotavuosina joulupöydän herkuksi, Almgren kertoo.

Kymen Sanomien sarjan aikana Esko Almgren on vieraillut muun muassa perheen evakkokotina toimineessaEmil Spensin talossa Pyhtäällä. Nykyään talon isäntä on Aimo Spens.

Hän on myös saanut maistanut sota-aikaista juhlaruokaa, perinneruoka klimppisoppaa Pyhtään Hirvikoskella Tarja Paavolan vieraana.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka