Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Puolustusvoimissa varmistettu yksitoista koronatartuntaa

Loppuviikolla varmistui kolme uutta tapausta.

Loppuviikon aikana Puolustusvoimissa on vahvistettu kolme uutta koronatapausta. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Puolustusvoimissa on toistaiseksi varmistettu yhteensä yksitoista koronavirustartuntaa, joista viisi varusmiehillä ja kuusi henkilökunnalla, Puolustusvoimat tiedottaa. Loppuviikon aikana on vahvistettu kolme uutta tapausta.

Uudet tartunnat on varmistettu tiistain ja torstain välillä Ilmasotakoulun varusmiehellä, pääesikunnassa palvelevalla henkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä sekä Porin prikaatin Säkylässä palvelevalla varusmiehellä. Kotikaranteeniin asetettujen joukossa on kaksi terveysaseman henkilökuntaan kuuluvaa ihmistä.

Tartunnan saaneiden läheiset tietävät asiasta.

Tartunta mukaan syyslomalta

Aikaisemmin viidellä henkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä ja kolmella varusmiehellä on todettu koronavirustartuntaa.

Ilmasotakoulun varusmies on saanut tartunnan henkilökohtaisen syysloman aikana. Loman aikana varusmies ei ole käynyt varuskunnassa eikä näin ollen ole altistanut muita Ilmasotakoulun varusmiehiä tai henkilöstöä tartunnalle.

Pääesikunnassa palveleva, ulkomailta lomamatkalta saapunut työntekijä ohjattiin välittömästi etätöihin eikä hän siten ole altistanut muita Pääesikunnan työntekijöitä. Hän on nyt kotikaranteenissa.

Säkylässä palveleva varusmies saapui lomalta ja siirtyi aluksi terveysaseman lepo-osastolle toisen vaivan vuoksi. Varusmies ehti olla yhden yön omassa tuvassaan, jossa oleskelleet varusmiehet on eristetty muista varusmiehistä. Yksikkö on saanut ohjeistuksen jatkotoimenpiteistä.

Kommentoi

Mainos: Kymen Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Palvelut

Ruokapaikka