Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Tietoliikenneverkoissa päättyy yksi aikakausi

Suomen suurimmat teleoperaattorit ilmoittivat pari vuotta sitten ajavansa alas 3G-verkot. Nyt tiedotteista on siirrytty käytäntöön. Elisan 3G-verkko poistuu Suomesta vaiheittain ja alueittain tämän vuoden aikana.

Kymenlaaksosta operaattorin 3G-verkko sammuu toukokuun loppupuolella. Telia ja DNA eivät ole vielä kertoneet tarkempaa aikataulua. Todennäköisesti edellä mainitun kaksikon 3G lakkautetaan ensi vuoden alussa.

Isolle osalle suomalaisista 3G-verkon poistuminen ei näy arjessa mitenkään. Operaattoreiden mukaan 3G:n osuus kaikesta mobiiliverkkojen tietoliikenteestä on enää häviävän pieni. Esimerkiksi suurin osa älypuhelimista käyttää nykyään 4G- tai 5G-verkkoa. 3G:n lakkautus ei myöskään vaikuta kodin tai yrityksen kiinteisiin laajakaista- ja valokuituyhteyksiin.

Tästä huolimatta on hyvä tiedostaa, että lähes 20 vuotta käytössä olleen verkon lakkautus voi vaikuttaa muihinkin laitteisiin kuin älypuhelimiin. 3G-verkossa voi edelleen toimia esimerkiksi riistakameroita, maksupäätteitä ja erilaisia etäohjattavia laitteita.

Laitteiden omistajien on syytä tarkistaa, mitä teknologiaa laitteet käyttävät. Edessä voi olla uusien liittymien tai laitteiden hankinta, mistä luonnollisesti koituu kuluja.

Laitteesta voi myös löytyä tuki yli 30 vuotta käytössä olleelle 2G-verkolle. Se on tosin hitaampi kuin 3G. Toisaalta 2G voi olla joissain tapauksissa "karvalakkimallin" väliaikainen ratkaisu, jos päätelaite suoltaa vain pieniä datamääriä.

Liikenne- ja viestintäministeriö sekä Traficom tarkastelevat 2G-verkkojen kohtaloa tämän vuoden aikana. Mahdollisesti 2G pidetään elossa vielä jokunen vuosi.

Sekin on hyvä muistaa, että vanha puhelin ei välttämättä enää toimi ulkomaan reissuilla. Suomen lisäksi monet muut maat ovat luopumassa tai jo luopuneet 2G- ja 3G-teknologiasta.