Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirjaston vaihtokaapin poistuminen harmittaa – Kirjasto olisi paras paikka vaalia käyttökelpoisten kirjojen uutta elämää

Yle uutisoi 18.10. Kotkan pääkirjaston vaihtokaapin lopettamisesta. Kaappi on kuulemma poistettu siksi, että siitä tuli jätepaperiastian korvike, se synnytti yleistä epäsiisteyttä ja aiheutti ylimääräistä työtä henkilökunnalle, joka ”selkä vääränä” kantoi kirjoja jäteastioihin.

En tunnistanut lähikirjastoani tästä ikävän makuisesta uutisesta.

Ilmeisesti vaihtokaappia on kyselty ja kaivattu, koska tällainen uutinen nähtiin aiheelliseksi. Kuulun niihin, jotka pahoittelevat vaihtokaapin poistoa. Ymmärrän tietysti, että kaappi työllisti henkilökuntaa enemmän kuin me kirjaston käyttäjät tulemme ajatelleeksi. Samalla tavoin työllistivät varmasti poistomyynnit, jotka nekin on monien suruksi ilmeisesti lopetettu.

Monien muiden lailla löysin aarteita sekä vaihtokaapista että poistomyynneistä. Sellaisia kirjoja, joita en olisi osannut hyllystä etsiä, sellaisia, joista en edes ollut tiennyt.

Poistomyynnin alkaessa innokkaimmat aarteidenetsijät odottivat kirjaston ulkopuolella ovien avautumista. Uutuuksien esillepano on tärkeää, mutta niin on sekin, että vanhempia, unohtuneitakin teoksia nostetaan esiin. Ei kirjan arvo tai anti katoa vuosien myötä, joskus käy jopa päinvastoin.

Joissakin kirjastoissa kierrätyskaappeja tai vaihtohyllyjä edelleen on, ja sellaisen näkeminen tuntuu aina mukavalta: kuin ylimääräiseltä kädenojennukselta kirjaston taholta.

En ole luopunut toivosta, että vaihtokaappi jossain muodossa vielä ilmestyisi Kotkan pääkirjastoon. Hienoa, että kirjojen kierrätystä järjestetään muissa paikoissa, kuten kirpputoreilla ja kahviloissa ja vaikkapa asemilla, mutta kyllä kirjasto olisi paras paikka vaalia käyttökelpoisten kirjojen uutta elämää.

Kotkan kirjasto on tehnyt hyvää kulttuurityötä ja edistänyt lukuharrastusta monin tavoin. Henkilökunnalle kiitos asiakaspalvelusta, joka poikkeuksetta on ystävällistä ja vaivoja säästämätöntä.

Ritva Hellsten

Kotka