Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Valtatie 15 tarvitsee rahoituspäätöksen syksyn budjettiriihestä – Muuttunut logistinen tilanne lisää korjaustarvetta entisestään

Hallituksen talousarvioneuvottelut käydään 31.8.–1.9.2022. Valtatie 15 odottaa edelleen rahoituspäätöstä ja syyskuun budjettiriihi on sen kannalta merkittävä.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on jo aiemmin esittänyt, että Saimaan kanavan korjaustöistä säästyvät rahat käytettäisiin Itä-Suomen liikennehankkeisiin. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka kertoi viime viikolla, että vuonna 2023 säästyvä noin 30 miljoonaa euroa ollaan suuntaamassa Karjalan radan remonttiin. Hyvä näin, tarvetta varmasti on.

Mutta niin on tarvetta Kymenlaaksossakin. Saimaan kanavan muuttunut tilanne ja tavaraliikennevirtojen ohjautuminen maanteille lisää valtatie 15:n korjaustarvetta entisestään. Jo ennestään ruuhkautunut Kymenlaakson tieliikenteen pääsuoni (työmatka-, sote- sekä teollisuuden ja kaupan tavaraliikenne jne.) saa vielä entistä enemmän liikennettä välitettäväksi. Liikenne jonoutuu tieosuudella jo tällä hetkellä ja turvallisuus kärsii.

Liikenne jonoutuu tieosuudella jo tällä hetkellä ja turvallisuus kärsii.

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti kesäkuun alussa valtiosihteerityöryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää, miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut itäisen Suomen talouteen ja millaisia toimenpiteitä alueen elinvoiman vahvistamiseksi tarvitaan. Myös Kymenlaakson keskeiset vaikuttajat jättivät asiasta lausunnot. Muuttunut logistinen tilanne nousi vahvasti esiin, valtatie 15:n korjaustarve etunenässä. Valtiosihteerityöryhmä tuo työskentelynsä ehdotukset syksyn budjettiriiheen.

Valtion investointikehyksen määrärahoja pitää kasvattaa. Tieliikenteen määrärahoja on jaossa niin niukasti, että ilman kehyksen kasvattamista uutta kehittämisrahaa ei käytännössä ole. Liikenneinfra tuntuu olevan liian helppo leikkauskohde. Kun heikko rahoitustaso yhdistetään kasvavaan korjaus- ja investointivelkaan, tulokseksi saadaan kilometrikaupalla rapautuvaa liikenneinfraa.

Kun kehystä toivottavasti kasvatetaan, pitää Kymenlaakson ja Kaakkois-Suomen kansanedustajien olla valppaina valtatie 15:n rahoituksen varmistamiseksi. Suurin rooli ja vaikutusvalta on hallituspuolueiden edustajilla. Valtatie 15 on Kaakkois-Suomen liikennestrategian tiehankkeiden listauksessa numero yksi ja lisäksi Väyläviraston suurten liikennehankkeiden listauksessa viiden kärkihankkeen joukossa. Edellytykset onnistumiselle ovat siis olemassa.

Marika Kirjavainen

toimitusjohtaja, Kymenlaakson kauppakamari