Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Kuntotarkastusten Villi länsi jatkuu – kuluttajan oltava tarkkana

Hallitusohjelman kirjaus asuntokauppojen kuntotarkastusten lainsäädännöstä ei toteudu tällä hallituskaudella. Aiheesta uutisoi Yle (25.5). Tämä on pettymys meille alalla toimiville, jotka teemme kuntotarkastukset alalla yleisesti hyväksytyn Suoritusohjeen mukaisesti.

Se, ettei kuntotarkastustoimintaa saada vieläkään lainsäädännön piiriin, tarkoittaa sitä, että kuka tahansa pystyy tekemään asuntokaupan yhteydessä ”kuntiksia” ja kaiken maailman ”kuntokurkistuksia”.

Moni kodin myyjä tai ostaja valitettavasti luulee, että kaikki kuntotarkastukset tai ”kuntikset” tehdään samalla tavalla. Suoritusohjetta soveltaen tehtävät kuntotarkastukset eivät ole sama asia kuin Suoritusohjeen mukaisesti tehdyt. Suoritusohjeen mukaan esimerkiksi riskirakenteisiin tehdään avaus kuntotarkastuksen yhteydessä.

Olemme tehneet paljon töitä, että kuntotarkastusten luotettavuutta rapauttava Villin lännen meno loppuisi. Toivottavasti asia saadaan kuntoon edes seuraavalla hallituskaudella. Siihen asti kuluttajien on oltava tarkkana asuntokaupan kuntotarkastusta tilatessaan tai kuntotarkastusraportteja lukiessaan.

Kuntotarkastusta tilattaessa kannattaa varmistaa, että se tehdään Suoristusohjeen mukaisesti. Kannattaa myös pyytää kirjallinen ja allekirjoitettu tilaussopimus, jotta riidoilta voi välttyä. Väitän, että vain pieni osa kunnolla tehdyistä kuntotarkastuksista on niitä, joiden vuoksi asuntokaupoilla riidellään.

Kim Malmivaara

liiketoimintajohtaja, Raksystems