Pääkirjoitus Kannusjärven koulun säilyttäjät valitsivat sovun ja pienimmän riesan tien – Valtuustossa pitää silti olla myös eri mieltä

Haminan valtuuston tiistain kokouksessa keskustelu pyöri lähes yksinomaan Kannusjärven kyläkoulun ympärillä. Mutta samalla puhuttiin valtuuston työtavoista ja ilmapiiristä.

Kannusjärvi-asia oli jakolinja parhaimmillaan. Aloitteen, jonka mukaan koulu voitaisiin muuttaa luontokouluksi ja se jatkaisi Husulan koulun toimipisteenä, oli allekirjoittanut 22 valtuutettua. Se olisi ollut valtuustossa yhden äänen enemmistö.

Näissä asemissa oltiin perjantaina. Tiistaina ei tarvinnut äänestää lainkaan. Kaikki valtuustoryhmät ilmoittivat kannattavansa keskustan esitystä ylimääräisen, kaupunginhallituksessa äänin 5–4 hyväksytyn Kannusjärvi-määrärahan poistamisesta.

Valtuuston yhteisymmärrys sai valtuutetuilta kehuja, eikä suotta. Jos olisi äänestetty, olisi muutenkin huonosta ilmapiiristä syytetty valtuusto jälleen ollut riitatanner. Ja jos lisämäärärahaesitys eli Kannusjärven koulun jatkoaika syyslukukaudeksi olisi voittanut, olisi herännyt satoja lisäkysymyksiä. Miten kahden viikon päästä lakkautettava koulu käynnistettäisiin kesän aikana uudestaan? Millä oppilailla, millä opettajilla ja millä remonttitarpeilla?

Kannusjärven koulun säilyttämistä ajava puolustuslinja keskusta–perussuomalaiset–Liike Nyt antoi nyt periksi, ja koulun tarina on käytännössä ohi. Luontokoulualoitetta käsitellään syksyllä, jolloin pöydällä on koko Haminan kouluverkon tulevaisuus. On vaikea uskoa, että Kannusjärven koulu mahdutettaisiin vielä mukaan. Luontokoulu, kuten mikä tahansa koulu, vaatii sovitun oppilasmäärän. Haminassa on kyläkoulujen elinkelpoisuusrajaa pudotettu jo kerran 40 oppilaasta 30:een ja opettajien minimimäärää kolmesta kahteen. Kannusjärven oppilasmäärä voidaan saada 30:een vain jollain "heppakoulun" tapaisella kiinnostusta kohottavalla idealla, joka voisi tuoda lisää oppilaita oman kylän ulkopuolelta. Mutta sekin edellyttäisi muualla asuvien lasten vanhemmilta sitoutumista lasten kuljettamiseen.

Vaikka koulun puolustajat taipuivat yhteisen edun nimissä ja yllättävä yhteisymmärrys löytyi, kuultiin salissa ihan pirteää sanailua. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi, eikä pidäkään. Valtuustosalissa tehdään politiikkaa, ja äänestäjille pitää kertoa, mistä puolueessa tuulee. Repivä ilmapiiri syntyy silloin, kun kaikki eivät osaa olla kunnioittavasti eri mieltä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka