Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Liito-oravat ovat kadonneet Virolahden Klamilasta

Liito-orava oli vielä 2010-luvulla varsin tavallinen asukki Klamilan kylän ympäristössä läntisellä Virolahdella.

Kävin tänä keväänä systemaattisesti läpi kaikki tuntemani liito-oravareviirit noin kymmenen kilometrin säteellä kylän keskustasta. Yhdeksästä kohteesta elämän merkkejä näkyi enää vain kolmella.

Syy katoamiseen oli yhtä tapausta lukuun ottamatta selvä: jos ympäriltä hakataan pois kaikki vähänkin varttuneempi metsä, katoaa liito-orava, vaikka pesäpuu säästettäisiinkin. Laji saattaa sinnitellä paikalla hetken, mutta elämisen edellytyksiä sillä ei enää ole. Lajien sukupuutot kehittyvät juuri näin, salakavalasti, paikallispopulaatioiden vähittäisen katoamisen myötä.

Kuten luontoa tunteva lukija hyvin tietää, kyse ei ole pelkästään liito-oravasta. Siellä missä liito-orava elää, elää yleensä myös muita taantuneita ja uhanalaisia eläin-, kasvi- ja sienilajeja. Klamilan liito-oravien kohtalo kertookin laajemmasta vanhojen metsien, vanhojen puiden ja niiden lajiston häviämisestä.

Liito-orava ei ole edes kovin vaatelias vaikkapa moniin vanhan metsän jäkäliin ja kääpiin verrattuna: laji pärjää taajamassakin, kunhan vanhan metsän sirpaleita ja vanhoja kolopuita vain löytyy. Näitä rakennepiirteitä saa nykyään hakemalla hakea myös taajamien ulkopuolelta.

Ja kuten ihmisluontoa tunteva lukija hyvin tietää, on lajien säilymisessä lopulta kyse siitä, mitä sisällytämme hyvään metsänomistajuuteen ja hyvään ihmisyyteen. Nostan hattua kaikille niille suomalaisille metsänomistajille, jotka omistavat vanhaa metsää ja arvostavat sitä metsänä. Niin nostavat vanhojen metsien uhanalaisetkin, ne harvat, jotka ovat vielä hattujaan nostelemassa. Näille metsänomistajille soisi myös osoitettavan nykyistä enemmän arvostusta yhteiskunnassamme.

Tuomo Takala

Virolahti