Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Ihmistä ei ole tehty työssä loppuun kulutettavaksi

Odotan innolla, kuinka hoitajien irtisanoutumistilanne eskaloituu. Ja kuinka hallitus yrittää pestä mistä tahansa tulevasta käsiään, niin tässä väistämättä käy.

On oikein työntekijälle vaatia palkkaa, jolla tulee oikeasti toimeen, jopa kunnallisella puolella. Saati sitten vaatia työtä työympäristössä, joka ei kuluta ihmistä loppuun vaatimalla tätä jatkuvasti venymään.

Tämä voi olla yksityisen puolen ihmisille näköjään vaikea tajuta. Etenkin sellaisille, jotka eivät työskentele lähelläkään terveydenhuoltoa. En tiedä, tämä saattaa olla tällaista nykyihmisen humputusta ja typerää ajattelua, että ihmistä ei ole tehty kulutettavaksi loppuun työssä. Mutta näin itse ainakin asiat koen, ja soisin, että useampi ihminenkin kokisi.

Ministeri Aki Lindén (sd.) on ollut itse suurelta osin luomassa tätä irtisanoutumiskärjistymistä puuttumalla työmarkkinoihin ja viemällä ihmisiltä lakko-oikeutta. Toivonkin ihan sydämeni pohjasta kyseisen henkilön saavan potkut omalta palliltaan, kun tämä kaikki on jollain lailla ohi. Jos ei muuten, niin ihmisarvon halventamisesta.

Tämä palkka- ja työehtokiistahan ei ole pelkästään tämänhetkisen hallituksen syytä, vaikkakin he ovat tässä myös osallisina. Tilanne on kehittynyt vähintään vuosikymmenen ajan, joten kannattaa ihan reilusti katsella taaksepäin niiden ihanien porvarihallitusten suuntaan, joille kuntatyöntekijät eivät ole koskaan olleet mitään muuta kuin taakka.

Erkko Horttanainen

Kotka