Lukijalta | Eläkeläiset, herätkää

Nyt jos koskaan olisi eläkeläisten aika herätä ja ryhtyä puolustamaan oikeuksiaan.

Ollaan jotenkin selviämässä koronasta, ja sitten iski sota lähelle Ukrainaan. Elämisen hinta nousee jyrkästi kaikilla aloilla. Kaikki muu nousee, mutta eivät eläkkeet. Kaikki elinkustannukset nousevat lähiaikoina jopa 10 prosenttia.

Olen itse ollut työeläkkeellä 12 vuotta, ja eläkkeeni on noussut nettona 30 euroa, hellurei. Eläkkeitä on hämäykseksi nostettu indeksikorotuksin, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä. Tuhansia ja taas tuhansia eläkeläisiä siirtyy pilvenveikkoihin saamatta yhtäkään oikeaa korotusta ansaitsemaansa eläkkeeseen.

Päättäjät ja muut vallanpitäjät väittävät ettei eläkkeiden korotuksiin ole varaa. Työeläkerahastoiden yhteenlaskettu varallisuus on nyt noin 270 miljardia euroa. Vuosi 2021 oli poikkeuksellinen, ja tuotto oli yli 40 miljardia euroa. Suomen bruttokansantuote on sattumalta tai ei 271 miljardia euroa. Suomen vuosibudjetti on 65 miljardia euroa.

Hyvä asia rahastoissa onkin onnistuneet osakesijoitukset, muttei tuoton käyttö. Väitetään, että rahastoista maksetaan ulos enemmän kuin sisään tulee eläkemaksuja. Näin on, mutta vain alle 4 miljardia maksetaan enemmän ulos kuluja vuosittain. Pääomaan jäi paisutukseen reilusti yli 30 miljardia viime vuonna puhdasta tuottoa. Muutamalla miljardilla voitaisi vuosittain korjata työeläkkeitä, ja mikään ei romahtaisi.

Paukapäät eivät ymmärrä, että eläkeläisten ostovoiman parantamisesta hyötyisivät kaikki: verottaja, kauppa, matkatoimistot, kaikki palvelujen tuottajat. Harva eläkeläinen laittaisi korotusta jemmaan, vaan käyttäisi sen oman elämänsä tarpeisiin.

Tiedän, että on muitakin eläkkeitä ja eläkeläisiä kuin työeläkeläiset. Kaikki tarvitsevat reilun korotuksen. Mutta jos korjaus saataisiin alkamaan työeläkkeistä, joilla on rahoitus valmiina, löytyisi konstit muidenkin eläkkeiden nostamiseen. Verotuksen kevennys toimisi nopeana toimena kaikille eläkeläisille.

Maksoimme töissä ollessamme verot palkasta ja nyt taas melkein saman verran eläkkeestä. Suurta tuhlausta on myös pitää useita eläkeyhtiöitä, joissa on oma hallinto ja näin suuret päällekkäiskulut.

Mitä sitten voimme tehdä asian hyväksi? Kulutuslakkoon emme halua ryhtyä.

Meitä on kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa, joten keltaiset liivit päälle ja toreille. Kymmeniätuhansia keltaliivejä saisimme helposti Senaatintorille osoittamaan mieltä ilman väkivaltaa.

Hannu Salo

Hamina

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka