Tekstarit: Kukkienkin hintaan vaikuttavat kohonneet polttoaine- ja lämmityskustannukset

Hallitus on kaksi vuotta hokenut, että suomalaiset ovat fiksua kansaa. Niin ovatkin, joten voitte lopettaa totuuden peittelyn ja avoimesti kertoa, mihin toimenpiteisiin olette ryhtyneet Venäjän Suomeen kohdistuvien provokaatioiden suhteen!

Taisi Jyri Häkämies olla oikeassa sanoessaan, että Suomelle suurin ongelma on Venäjä, Venäjä, Venäjä. Sitä ei vaan silloin uskallettu myöntää!

Kukkienkin hintaan vaikuttavat kohonneet polttoaine- ja lämmityskustannukset. Lisäksi ystävänpäivä on koko maailmassa yhtä aikaa. Kukkakauppias ei ole millään lailla syyllinen hinnan nousuun. Kukat yksinkertaisesti maksavat ystävänpäivän aikana enemmän. Toivottavasti pystyt jatkamaan ystävyyttäsi siinä kukkakaupassa kaikesta huolimatta.

Onnitellaan myöskin tyylikkäästä, aidosta Leijona-paidasta Aurajuusto- kolmion sijasta. Toivokaamme edelleen mustaksi muuttunutta sinistä väriä takaisin niin edustusasuihin kuin Finnairillekin.

Etusivulla nyt