Lukijalta | Kuka Kymsotessa on päättänyt liukuman poistosta?

Kymen Sanomien mielipidepalstalla (23.1.) sosiaalityöntekijä Marjo Vuonos-Paavola kirjoitti Kymsoten päätöksestä poistaa hoitajien työaikaliukumat. Olen tätä asiaa seurannut sivusta ja yrittänyt saada selville, mitkä ovat ne hyödyt, joita työnantaja kuvittelee muutoksella saavansa.

Hoitajat ovat vastuuntuntoisia ja hyvin sitoutuneita työhönsä. Jos asiakas tai perhe ilmoittaa viime tipassa, ettei kerkeäkään varaamalleen ajalle kello 15, vaan vasta kello 15.30, niin hoitajat ovat joustaneet ja tavanneet perheen vähän myöhemmin kuin alunperin oli sovittu.

Nyt työnantaja hankaloittaa tätä joustamista. Jouston avulla työntekijät ovat myös voineet käydä esimerkiksi omalla lääkäriajallaan. Sivusta seuranneena tiedän, että hoitajat ovat sovittaneet jopa omat välttämättömät menonsa työaikataulujensa mukaan.

Kymsoten hallitus on 16.12.2021 kokouksessaan käsitellyt Kymsoten henkilöstön työhyvinvointia. "Työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista tukevat erilaiset käytössä olevat työelämän joustot, kuten työaikapankki, liukuva työaika, osa-aikatyön mahdollisuus ja etätyö."

Kuka ja ketkä nyt, reilun kuukauden päästä, ovat poistamassa tämän jouston ja kävelemässä Kymsoten hallituksen yli?

Leila Hinkkanen, Kotka

sosiaalityöntekijä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka