Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Näistä on nyt keskusteltu – vai onko?

Olen tuonut joitakin asioita keskusteluun, lähinnä lehtien sivuilla. Olen nostanut esiin diabeetikoiden tarpeen saada verensokerin jatkuva sensorointi ja diabeteshoitajan aikoja. Olen korostanut kaiken avun saamista koko Kymenlaakson alueella kohtuullisessa ajassa. Olen tähdentänyt kuntien ja hyvinvointialueen yhteistyön välttämättömyyttä.

Julkisessa keskustelussa on väännetty myös siitä, kuinka maakunnan etelän ja pohjoisen magneettikentät toimivat. Keskustelu auttaa, väittely ei.

Liikunta on lääke! Kymenlaakson liikuntajärjestögurut kehottivat keskustelemaan, mutta miksi keskustelua ei synny? Ehkä siksi, että harrastajista liikunta on mukavaa ja ihmiset eivät halua väitellä mukavista asioista.

Liikunnan hyvinvointivaikutukset on nostettava jälleen keskusteluun, kun hyvinvointialueet on rakennettu ja oikeaa yhteistyötä kuntien kanssa tehdään. Kunnillehan päävastuu liikuntapaikoista ja harrastusmahdollisuuksista kohdistuu. Sitä valtaa ja vastuuta on kasvatettava yhä lisääntyvällä kolmannen ja neljännen sektorin yhteistyöllä.

Rahasta ja taloudesta keskustelu on käynyt lähinnä miljarditasolla päivitellen. Hyvinvointialueella on oltava pystyvät taloudenhoidon ammattilaiset, toimivat seurantajärjestelmät sekä tarkat luottamushenkilöt.

Rahaa voi olla liian vähän, ja useimmiten sitä on vähän. Niin vähän sitä ei ole, etteivätkö sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut sekä pelastuspalvelut järjestyisi hyvin. Lasken peruspalveluihin mukaan myös vanhuspalvelut sekä palvelut niille ihmisille, jotka eivät voi sairaudelleen ja elämäntilanteelleen mitään. Erikoissairaanhoito on kruununjalokivi.

Jos keskustelu on vielä käymättä, ei hätää. Keskustelu jatkuu vaalien jälkeenkin, ottakaa puheeksi. Äänestämättömien perään itketään, minusta äänestäneet voivat nauraa äänestämättömille – nauru pidentää ikää!

Juha Kytömäki, Hamina

aluevaaliehdokas (kesk.)

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka