Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Hyvinvointialuetta kehittämällä parempaan palveluun

Yhteiskunnan tehtävä on tarjota jokaiselle hänen tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut. Yksityiset alan yritykset ja yhdistykset täydentävät palvelutarjontaa. Jokaisen pitää päästä esimerkiksi lääkäriin mahdollisimman nopeasti. Palvelut pitää toteuttaa yhdenvertaisesti ja lähellä kuntalaisia.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämismallia on uudistettava ajan tarpeiden mukaisesti. Kansalaiselle tilanne näyttäytyy yleisesti niin, että terveyskeskukseen ei pääse. Ihmiset tarvitsevat yhteen sovitettuja, inhimillisiä ja ennaltaehkäiseviä palveluita sekä sujuvia hoitopolkuja.

Uudistus koskee myös pelastuslaitoksia. Turvallisuuspuoli ei saa jäädä vähemmälle. Ihmisille on hädän hetkellä tärkeintä, kuinka nopeasti ambulanssi tai palokunta ovat saatavilla.

Tähän asti kuntien vastuulla on ollut sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoiminnan järjestäminen. Kokonaisuus on valtava, ja jatkossa siitä vastaavat hyvinvointialueet.

Palvelujen kehittäminen ei saa jäädä hallinnon uudistamisyritysten jalkoihin. Paine palveluiden rahoituksen turvaamiseksi kasvaa, ja palveluiden järjestämiseen tarvitaan vahvempia vastuutahoja. Ammattilaisten pitää päästää tekemään työtä, jonka he osaavat: kehittämään asiakaslähtöisiä ja vaikuttavia palveluita kaikille vauvasta vanhusikään.

Palvelujen saatavuuteen ja vaikuttavuuteen on keskityttävä. Verovarojamme on käytettävä vastuullisesti. Järkevällä toteutuksella voidaan palvelut ylläpitää lähellä kuntalaisia. Ihmisestä välittäminen ja taloudellinen vastuu ovat avaintekijöitä. Tämä onnistuu, kun yksityiset toimijat, yrittäjät ja järjestöt pidetään mukana sote-palvelujen tuottamisessa.

Aluevaltuustot ovat paljon vartijoita. Vain rakentavaa yhteistyötä tekemällä voi syntyä hyvää.

Veli-Matti Hartikainen , Hamina

Aluevaaliehdokas (kok.)

Kymsoten hallituksen jäsen

Hyvinvointialueen valmistelutoimielimen seurantaryhmän jäsen

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka