Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Munsaaren viemärit – merikaupungin häpeätahra

Kotkan Munsaaren viemäriverkoston rakennushanke sai lainvoiman kaavamuutoksen myötä vuonna 2014. Tämän jälkeen hankkeesta on oltu oikeudessa ja sitä on lykätty kahdesti budjettileikkauksilla.

Hanke itsessään on jakanut saarelaiset kahteen leiriin. Niihin, jotka pitävät uudistusta odotettuna ja niihin, jotka tulisivat toimeen nykyisilläkin järjestelmillä.

Alueen maaperä on tiheään rakennettu ja kallioinen suurine korkeusvaihteluineen, minkä vuoksi alueella on käytössä korotettu liittymismaksu. Jotteivät alueen pienituloiset, eläkeläiset ja invalidit joutuisi kohtuuttomiin talousvaikeuksiin aiheutuvien kustannusten johdosta, olisi hyvä jos kaupunki tiedottaisi alueen asukkaita, jos heille on kohdennettavissa tukitoimia.

Kymen Vedellä, rakennusvalvonnalla sekä monilla alueen asukkailla on yhteinen tahtotila saattaa hanke valmiiksi. Kaupunginvaltuuston päätettäväksi hankkeen rahoitus tulee seuraavaan talousarvioon, ja siitä pitikin päättää jo edellisessä valtuuston kokouksessa. Tarkoituksena olisi rakentaa ensi vuoden aikana viemärit mantereen puolelle ja seuraavina vuosina edetä Munsaaren alueelle.

Pahoin pelkään, ettei talousvaikeuksien kanssa painivalla kaupungilla ole osoittaa rahoitusta viemäri- ja katuinfran uudistamiseen, ja hanketta joudutaan jälleen lykkäämään.

Alueella on pääasiassa vanhaa asuntokantaa, joiden jätevesijärjestelmät eivät täytä nykymääräyksiä. On suorastaan häpeällistä merikaupunki Kotkan imagolle, että alueen vanhanaikaisista viemärijärjestelmistä johdetaan edelleen jätevesiä mereen.

Maa-alueiden pakkolunastukset kaupunki on alueella tehnyt jo aikaa sitten ja tarvittavat suunnitelmat ovat olleet valmiina jo vuosia. Hankkeen pitkittyminen aiheuttaa kohtuutonta haittaa alueen asukkaille, kun loka-autot ramppaavat kaivoja tyhjentämässä, eikä istutuksia ja aitoja ole järkevää tehdä ennen kunnallistekniikan ja katujen valmistumista.

Saku Sorsa

Kaupunkirakennelautakunnan jäsen (ps.)

Kotka

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka