Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Joutuuko Kymsote palveluiden alasajon tielle?

Kymenlaakson kunnissa päätetään pian ensi vuoden talousarviosta. Sotepalveluiden osalta kyseessä on ehkä historian tärkein talousarvio. Nyt päätetään pitkälti siitä, minkälaisin resurssein tulevat hyvinvointialueet tulevat toimintansa käynnistämään. Muun muassa Kymsoten toimitusjohtaja Annikki Niiranen on vedonnut kuntiin riittävien resurssien puolesta – niin teemme nyt mekin.

Kymsote on saanut paljon kritiikkiä osakseen palvelutasoon ja esimerkiksi henkilöstön hyvinvointiin ja riittävyyteen liittyen. Vaikka Kymsoten keinovalikoimat ulkoistamisineen ansaitsevat kritiikkinsä, ovat kunnat rahoittajina yksi pääsyy nykytilanteeseen.

Kymenlaaksossa kunnat ovat jatkuvasti alibudjetoineet kuntaosuuksiaan oman taloutensa näennäiseksi pelastamiseksi. Näennäiseksi siksi, että riittämättömät resurssit johtavat sotepalveluissa alijäämiin, jotka tulee lopulta kuitenkin kattaa. Alibudjetointi on aina myös kalliimpaa, kun ottaa huomioon leikkauspolitiikan epäsuorat vaikutukset kymenlaaksolaisten hyvinvointiin.

Tänä vuonna rahoituksen turvaaminen on entistä tärkeämpää. Sen pohjalta päätetään, kuinka paljon valtio jatkossa sotepalveluihimme ohjaa rahoitusta. Sote rasittaa kuntia viimeisen kerran, mutta on niiden vastuulla, minkälaisella rahoituksilla niitä jatkossa johdetaan.

Kunnille ensi vuoden riittävien resurssien turvaaminen tarkoittaa ennusteiden mukaan väliaikaista veronkorotusta. Se on todennäköisesti välttämätöntä, jos haluamme ratkaista Kymenlaakson soten haasteet. Maksajia olemme me kaikki joka tapauksessa.

Me kymenlaaksolaisina päättäjinä vetoamme nyt kuntien päättäjiin, jotta he eivät päätöksillään ajaisi Kymsotea ja tulevaa hyvinvointialuetta leikkauksien tielle.

Ovatko haminalaiset valmiita luopumaan kiirevastaanotosta tai hoivakodeista? Ovatko kouvolalaiset valmiita ajamaan alas omia sotekeskuksia tai kotkalaiset hoivakoteja?

Vasemmistoliitto ei ole ja aikoo tehdä työtä riittävien resurssien puolesta ja sitä kautta parempien sotepalveluiden puolesta koko Kymenlaaksossa.

Joona Mielonen, Kotka

kaupunginhallituksen jäsen (vas.)

Mika Byman, Kouvola

kaupunginvaltuuston jäsen (vas.)

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka