Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Tekstarit: Nastojen rahinasta kärsivälle tiedoksi, että maalle muutto auttaa, soratien varrelta hommaat asunnon

Taitaa Poitsilassa tänä vuonna joulu olla kaksi kuukautta etuajassa? – Jouluvalo

Kouluissa opetetaan kiusaamisen nollatoleranssia. Samaan aikaan aikuiset haukkuvat ja mustamaalaavat ihmisiä ja vääristelevät asioita somessa ja medioissa. Lapset oppivat esimerkin kautta. Olisiko aika ryhdistäytyä - sen voisi aloittaa eduskunnasta!

Karhulaan saatava myös koronatestipaikka. Kaikilla ei ole mahdollisuutta mennä testiin koksiin. Vähävaraiset ja autottomat jättävät siksi käymättä testissä. – Corona

Kymsote, laittakaa kolmas koronarokote myös kirjastoauton reiteille. Helpottais Kotkansaaren ulkopuolella asuvia. – Hilja

Teppo Sainio, kyllä kauppaa tehdään, mutta kait Helsingin kaupunginkin tilaukset toimitetaan keskusvarastolle tai asianomaisiin laitoksiin, eikä tilaavan virkamiehen kotiin tai autoon parkkipaikoilla. Olisi pitänyt hälytyskellon soida! – Hankintamies evp

Nastojen rahinasta kärsivälle tiedoksi, että maalle muutto auttaa, soratien varrelta hommaat asunnon. Autoilet sitten kitkoilla ja kävelet tallukoissa, niin ei kuulu rahinaa. Pienet on ihmisen murheet!

Ihan anteeksiantamattoman törkeää käyttäytymistä pelastusalalla, kyllä meni maku, ja ennen kaikkea luottamus katosi. Valitettavasti useimmilla miesvaltaisilla aloilla samaa tautia. Jottai tarttis tehrä!

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka