Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Pääkirjoitus: Etätyöt ovat osa työelämää – Hyvä tulos nojaa luottamukseen

Heidi Ekdahl

Kansallinen etätyösuositus päättyy perjantaina ja lähityö työpaikoilla lisääntyy. Myös kymenlaaksolaisilla työpaikoilla on siirrytty koronapandemian aikana tekemään osittain tai pääasiassa etätyötä.

Äkillinen muutos viime vuonna oli erityisen haastava niille, joiden työ edellyttää jatkuvaa ohjausta, vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Oppilaitoksissa ja monissa muissa organisaatioissa pikainen palaaminen lähityöhön olikin lähes välttämättömyys.

Monissa muissa työtehtävissä etätyö on sen sijaan osoittautunut varsin toimivaksi. Työn tehokkuus on saattanut lisääntyä, työrauha kotona on ollut parempi ja sairauspoissaolot ovat vähentyneet. Pienten lasten vanhemmat ovat kokeneet työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpommaksi, onpa jopa syntyvyyden nousustakin ollut varovaisia viitteitä.

Etätyöllä on myös ollut varjopuolensa. Yhteistyö ja ideoiden jakaminen sekä uusien työntekijöiden perehdyttäminen ovat saattaneet hankaloitua. Työntekijöiden työhyvinvointia on ollut vaikea seurata. Yksinäisyyden ja erillisyyden kokemukset ovat lisääntyneet. Osalle poikkeusaika, etätyö ja lukuisat rajoitukset ovat merkinneet ankeaa aikaa.

Kymen Sanomien pienimuotoinen verkkokysely antaa viitteitä siitä, että moni jatkaisi mielellään säännöllisesti etätöiden tekemistä, jos se suinkin olisi mahdollista. Kokonaan lähitöihin palaaminen tuntuukin tänä päivänä vanhanaikaiselta ratkaisulta, jos työtehtävät eivät edellytä päivittäistä läsnäoloa työpaikalla.

Työelämässä tulee nyt miettiä sitä, miten työntekijöiden onnistumista, tuloksellisuutta ja hyvinvointia voidaan seurata ilman, että työntekijät ovat fyysisesti työpaikalla virka-aikaan. Hybridimalli on tätä päivää monissa työtehtävissä. Hyvä tulos nojaa luottamukseen, jota digitaaliset viestintävälineet voivat tukea. Parhaimmillaan luottamus ja vapaus sitouttavat työntekijöitä.

Parhaimmillaan luottamus ja vapaus sitouttavat työntekijöitä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka