Lähteet unohtuvat. En muista, kuka sanoi, että vaikeinta maailmassa on pysyvän parisuhteen löytäminen aikuisiässä. Mutta tykkään kertoilla sitaattia viiteryhmälleni, keski-ikäisille sinkuille. Optimistisimmat pitävät sitaattia virheellisenä, minusta siinä on itua.
Ajatellaan vaikka noin 45-vuotiaita. Sen ikäisiin sinkkuihin mahtuu monenlaisia tapauksia.
Yhdellä on aikuiset lapset, toisella pikkunappulat. Yksi on elänyt puolet elämästään avioliitossa, havahtunut sen nuutumiseen ja lentää nyt kukasta kukkaan. Toinen on se jätetty, tyhjän päälle jäänyt. Joku on roikkunut pitkään tuhoisassa suhteessa ja nuolee nyt arkana haavojaan, toinen etsii uutta kumppania niin kiihkeästi, että tunteiden todenmukaisuus sumenee.
Suurin osa ei vain ole koskaan löytänyt sitä oikeaa. Eikä tehtävä helpotu iän myötä. Mieltymykset, elämänarvot ja periaatteet voivat keski-ikäisenä olla jo piinkovia ja erilaisten asenteiden sietäminen hankalaa.
Markkinatkin ovat hyvin rajalliset. Suurinta osaa aikuisista sinkuista ei toinen samanlainen tule koskaan tapaamaan, vaikka kyse olisi samassa kaupungissa asuvista ihmisistä. Syyt voivat liittyä perhetilanteeseen, asuinalueeseen tai vaikka työvuoroihin.
Ja tietenkin iso osa porukasta on jo varattu.
Nuoremman ikäluokan piirissä ei ehkä ole kysyntää. Vaikka ajatukset olisivat yhä yhtä riehakkaita kuin 20 vuotta sitten, on ulkokuori nahistunut. Toisaalta vanhempaan ikäluokkaan ei ole valmis vielä siirtymään.
Tarjontaa voi laajentaa teknisillä apuvälineillä, kuten puhelinsovelluksilla tai deittisivustoilla. Skeptikkona toistelen mielelläni toistakin parisuhdesitaattia. Se on Simpsoneista.
– Tapasitko itse aviomiehesi pikatreffeillä, kysyttiin pikatreffi-iltaa vetävältä naiselta.
– En, vaan ystävien kautta, kuten normaalit ihmiset.
Mutta, kohtaloveljet ja -siskot, jatketaan yrittämistä! Aina joku rikkoo todennäköisyyksien rajat. Se voit ihan hyvin olla sinä.
Kirjoittaja on Kymen Sanomien urheilutoimittaja.