Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Hallitus on saavuttanut tavoitteena työllisyystoimissa

Pentti Heinonen harmitteli lukijalta-kirjoituksessaan (KySa 15.9.) sitä, että Sanna Marinin (sd.) hallituksen 110 miljoonan euron työllisyystoimista ei vielä ole päätetty. Viesti oli, että hallitus ei ole tehnyt työllisyyden eteen mitään.

Asiahan on täysin päinvastoin. Hallitus saavutti jo aikaa sitten hallitusohjelmaan kirjatut työllisyystoimet, minkä jälkeen hallitus nosti omia tavoitteitaan ja saavutti nekin. Työllisyystoimia onkin toteutettu jo lähes puolen miljardin euron edestä. Tuo 110 miljoonaa euroa on hallituksen uusin lisätavoite, ja se on valmistelussa ensi vuoden alkuun aivan suunnitelmien mukaisesti.

Heinonen kritisoi myös hallituksen velanottoa ja toisaalta kiitteli kokoomuksen ja kristillisdemokraattien varjobudjetteja, joissa on hänen mukaansa satojen miljoonien leikkaukset asumistukiin per vuosi. Mikäli joku haluaa ideologisista syistä tehtäviä massiivisia leikkauksia hyvinvointivaltiomme perustuksiin, niin silloin toki kannattaa äänestä kokoomusta ja kristillisiä.

Vuodesta 1987 lähtien kokoomus on kuitenkin se puolue, joka on hallitusvastuussa ollessaan lisännyt eniten valtion velkaa, lähes 120 miljardia. Seuraavana tulevat RKP (94 miljardia), keskusta (78) ja KD (62). SDP on ollut lisäämässä valtion velkaa 31 miljardilla.

Velkasummien lisäksi kannattaa miettiä, mihin se velkaraha on minkäkin hallituksen aikana mennyt, suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan parhaaksi vaiko suuryritysten ja rikkaimpien verojen ja maksujen alentamiseen.

Kim Soares

Kaupunginvaltuutettu (sd.)

Kotka

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka