Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Opetustoimi kunniaan

Monet asiat vellovat mielessäni. Yksi on poliisien tilanne. Yhdyn Samuli Sibakoffin mielipidekirjoitukseen poliisin pienentyneistä resursseista (KySa 30.8.).

Mielessäni kuohuu koululaitoksemme käsittämätön ongelmamaailma. Mitä ihmettä on tapahtunut? Tilanne on katastrofaalinen, aivan hurlumhei.

Onhan se ollut kauan ongelmallinen. Monia, monia vuosia. Kun poliisina sain tehdä hommia kouluissa, olin aitiopaikalla. En ole enää. Onneksi media pitää huolen tiedonjakamisesta.

Ilta-Sanomissa oli 31.8. opettajien itsensä kertomia järkyttäviä tosiasioita Suomen koulumaailmasta. Koulu on opetuslaitos. Opettajien tehtävänä on opettaa lapsillemme asioita, joita he jatko-opinnoissaan ja elämässään tarvitsevat. Alakoulun 1. luokalla perusjuttuja, yläkoulun 9. luokalla sen juttuja. Oppilas jatkaa toiseen asteeseen ja niin eteenpäin. Kukin lahjojensa ja halunsa mukaisesti. Vanhemmat jeesaavat. Noin sen pitää mennä.

Nyt opettajat ovat kaikkea muuta kuin opettajia. Promilleluokkaa lienee työaika, joka kohdentuu suoraan opetukseen. Ei se noin voi olla.

Ryhtiliike. Vanhemmat ovat avainasemassa. Heidän on kohdennettava huomionsa koulurauhan varmistamiseen. Kotikasvatus kuosiin. Rajat ja rakkaus. Tuki kouluille ja opettajille. He tarvitsevat sitä.

Päättäjät ja besserwisser-porukka, teidän tehtävänne on mahdollistaa koulumaailmaan sen vaatima järkevä toimintamalli. Muun muassa inkluusio joutaa romukoppaan. Se ei ole kenenkään etu. Entinen Pisa-mestari on kohta häntäpään valvoja.

Palautetaan koululle takaisin sen tehtävä eli asioiden opettaminen lapsillemme. Ei raha voi ratkaista kaikkea.

Jarkko Lappeteläinen

Hamina

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka