Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Kaikki tahot toivovat lisää poliiseja, mutta määrärahoista joutuu aina vääntämään – Poliisien määrää olisi kasvatettava 10 000:een

Poliisin resurssit ovat olleet taas otsikoissa ja julkisuudessa on keskusteltu asiasta. Osallistuin Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen sisäisen turvallisuuden seminaariin, jossa laitoksen ylin johto kertoi avoimesti ja aidosti huolestuneena alueemme poliisin tilanteesta. Seurasin luentoa mielenkiinnolla, vaikka olenkin asiassa hieman puolueellinen.

Entisenä virkamiehenä tiedän, että ainakin viimeiset 15 vuotta poliisin resurssit ovat vuosi vuodelta vähentyneet ja henkilöstömäärä tasaisesti laskenut. Muistan kirkkaasti, kun eräänäkin syksynä henkilökunnan työmotivaatio romahti hetkessä ja syynä tähän oli tieto siitä, että poliisin määrärahoja leikataan rajusti, henkilöstöä lomautetaan, tai jopa irtisanotaan.

Loppujen lopuksi, kovan taistelun jälkeen se rahoitus järjestyi, niin kuin taitaa tälläkin kertaa käydä. Joka vuosi se vaan on samanlaista vääntöä, vaikka samaan aikaan kaikki tahot haluavat lisää poliiseja.

Nykyinen sisäministeri lupasi hallituskauden alussa 300 täsmäkoulutettua poliisia. Sinisten silloinen puheenjohtaja lupasi 1 000 poliisia lisää.

Kysyn vaan, että missä ne ”konstut” luuraa? Eivät ainakaan Kaakkois-Suomessa.

Mielestäni poliisien määrää on kasvatettava 10 000 henkilöön ja tämä tulee kirjata lakiin. Tällä hetkellä poliisien määrä on reilut 7 000 henkilöä. Tästä määrästä kun vähennetään poliisihallituksen henkilöstö, keskusrikospoliisin- ja suojelupoliisin henkilöstö, poliisilaitosten ylin johto, tutkinnanjohtajat ja tukitoiminnot, lupahenkilöstö, esikunta- ja hallintohenkilöstö, lakiosastojen henkilöt, ulkomaalaistutkijat, tekniset rikostutkijat sekä muut erikoisyksiköt, niin lopulliseksi rikostutkijoiden sekä kenttätyötä tekevien poliisien määräksi jää muutama tuhat.

Tosin hallinnossa työskentelee paljon muutakin henkilökuntaa kuin poliiseja, eikä kaikkia henkilökuntaan kuuluvia lasketa tilastoihin, tai edes poliiseiksi. Siltä osin poliisien ilmoitettu lukumäärä antaa tilastoharhan.

Tässä muuttuvassa turvallisuusympäristössämme en voi kuin toivottaa kaikille poliiseille jaksamista. Mielestäni Te teette erittäin hienoa työtä. Ikävä kyllä monikaan poliittinen päättäjä ei taida ymmärtää kuinka ylityöllistettyä ja väsynyttä henkilökunta poliisihallinnossa nykypäivänä on.

Samuli Sibakoff

Kotkan kaupunginvaltuutettu (ps.) ja entinen poliisi

Kotka

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka