Lukijalta | Näkemyksiä ”ilmastohöpötyksestä”

Ihminen on omilla toimillaan saastuttanut ilmastoa ja pilannut myös maapallomme ekologista järjestelmää. Sen eteen pitää tehdä töitä, että ilmastosta, ympäristöstä ja kaikesta elollisesta ja elottomasta luonnosta pidetään parempaa huolta, eikä sitä turhaan saastutettaisi sen enempää, mikä on talouden ja ihmisen toimeentulon vuoksi valitettavasti välttämätöntä.

Puhdas vesi ja ilma ovat elintärkeitä elementtejä kaikelle elolliselle elämälle maapallollamme, ja näitä elementtejä ei pitäisi saastuttaa lainkaan, vaikka tiedämme, että siihen pääseminen on käytännössä mahdotonta.

Meillä Suomessa asiat ovat olleet moneen muuhun maahan nähden vielä hyvin, vaikka esimerkiksi ne ympäristövahingot, mitkä aikanaan aiheutettiin kaivosyhtiö Talvivaaran toimesta Sotkamossa, olivat järkyttävää katsottavaa eikä sellaista saisi koskaan päästä ihmisen toimesta tapahtumaan.

Se ei kuitenkaan auta tässä ”ilmastohöpötyksessä” tai ilmastokriisistä puhuttaessa (Markus Heikkisen kirjoitus KySassa 22.8., Pentti Heinosen kirjoitus KySassa 18.8.), jos pieni Suomi vetää niin sanotusti nollalinjaa päästöjen suhteen ja muu maailma ei seuraa perässä. Ja jos lupauksista huolimatta viitataan näille asioille kintaalla tai heikosti toteutetaan sitä, mitä olisi tarkoitus, eli hiilidioksidipäästöjä tosiasiallisesti vähennettäisiin myös niin, että ihmisen omalla toiminnalla ilmaston lämpeneminen hidastuisi toivotulla tavalla.

Me Suomessa olemme jo muutenkin olleet niin sanotusti edelläkävijöitä tässä asiassa. Jokainen prosentti, minkä aiomme jatkossa hiilineutraaliutta toteuttaa, maksaa paljon.

Se ei ole halpaa lystiä suomalaisille yrityksille, joiden pitäisi myös huolehtia siitä, että kilpailukyky säilyy ja pystymme toimimaan globaaleilla markkinoilla jatkossakin. Tämäkin tosiasia kannattaa kaikkien pitää kirkkaana mielessä, kun kyse on myös suomalaisten työpaikoista ja toimeentulosta.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, ettei ihminen lopulta pysty luonnon voimia pysäyttämään, vaikka mitä tehtäisiin, jos luonto itse on päättänyt asiat toisin. Jos ilmasto on lämmetäkseen, se lämpiää.

Pidetään kuitenkin omalta osaltamme huolta tästä maapallosta niin hyvin kuin pystymme ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista. Kaikki elämä on ainutlaatuista ja ainutkertaista.

Vesa Levonen

Kotka

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka