Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Hävetkää, Kotkan päättäjät – Ankkuri ylös, maksoi mitä maksoi

Kouvolassa työskentelevänä luulin, että parta-ahtaajille naureskellaan vain sisämaassa, jossa risteilijäksi kutsutaan 14-metristä huvivenettä. Kotkalaisia uutisia lukiessani tajusin, että oma pesäkin vuotaa pahasti.

Nykyisen Kotkan elintasoa alettiin pohjustaa todenteolla 1800-luvun lopulla, kun ulkomaiset ja ”ulkopuoliset” investoijat rakensivat sahoja Kotkansaaren ja kymiläisten rannoille. Sijainti oli erinomainen, sillä Kotkansaaren satama oli siihen aikaan aivan yhtä toimiva kuin nykyisinkin.

Kotka on yhä isojen materiaalivirtojen logistinen keskus Kymenlaaksossa, kiitos sataman ja sen yhteyteen kasvaneen suurteollisuuden.

Olen itkunsekaisin tuntein seurannut keskustelua Kantasatamassa sijaitsevan Ankkuri-kompleksin purku-uhasta. Kukaan ei uskalla ottaa vastuuta Ankkurin pelastamisesta.

Herranen aika sentään, eihän sitä voi yhden satamaoperaattorin harteille laskea! Jos Steveco haluaa luopua rakennuksesta, se on fakta, josta tilanteen pelastamista pitää alkaa rakentaa.

Kuntalaisten viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden mielestä asia ei näytä kuuluvan kaupungille. Edes pelastusprojektin kustannuksia en ole nähnyt. Kaikille näyttää riittävän jankutus, jonka mukaan Kotkalla ei ole Ankkurin pelastamiseen varoja.

Säälittävää selittelyä, kun samaan aikaan tapahtumakeskus Satama Areenan kustannusarvio on noussut 24 miljoonasta 35 miljoonaan. Tämän lisäkulun hyväksyivät nämä samat ruikuttajat kaupungintalon valtuustosalissa.

Haminan ja Kotkan omistama satamakonserni teki viime vuonna reilun 40 miljoonan euron liikevaihdon. Liikevoitoksi kirjattiin reilut 9 miljoonaa (tilikauden voitto 7,5 miljoonaa euroa). Satama on tuonut kansantuloa Kotkaan yli sata vuotta. Laivojen lastaus on siis yhä kannattavaa liiketoimintaa. Kun kaupungin konserniyhtiö ottaa siitä välistä joka vuosi miljoonatolkulla omaan käyttöön, on saakelinmoinen häpeä, että samaan aikaan satamatoimintaan oleellisesti liittyvä rakennuskompleksi päästetään kauppahallikuntoon.

Sisätyöntekijöille tiedoksi: Ankkuri oli aikanaan hermokeskus, josta johdetulla satamatyöllä Kotkaa rakennettiin sellaiseksi, mitä se tänään on. Siellä ahtaajat söivät, lämmittelivät ja ottivat huutoja vastaan. Samassa rakennuksessa oli myös ”mylly”, eli merimiesten työnvälityspiste, jonka kautta merimiehiä välitettiin maailman merille.

Kauppahalleja löytyy sisä-Suomestakin, mutta Suomen suurimman vientisataman hermokeskuksen kadottaminen olisi anteeksiantamaton synti.

Hävetkää, päättäjät!

Matti Tieaho, Kotka

toimittaja, ahtausteknikko, ekonomi

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka