Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Pääkirjoitus: Valtion velkaantuminen jatkuu aina vain

Timo Laitakari

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) pääsi torstaina kertomaan ensimmäisestä budjetistaan tilanteessa, jossa Suomen talous tuntuu kulkevan vahvassa myötätuulessa. Vientiyritykset ovat kertoneet hyvistä tuloksista ja verotulot kasvavat enemmän kuin vielä keväällä arvioitiin.

Sekä kotitalouksien että teollisuuden ja palvelualojen luottamus tulevaisuuteen näyttää vahvalta, minkä voi toivoa ennakoivan investointihalujen paranemista. Samalla koronarokotusten eteneminen luo pohjaa yhteiskunnan avaamiselle yhä enemmän. Toki niin sanotun deltamuunnoksen myötä epävarmuus koronatilanteen kehityksestä on taas lisääntynyt.

Budjettiesitys julkaistaan kokonaisuudessaan perjantaina. Tavallisen veronmaksajan kannalta tuntuvia muutoksia on tulossa ainakin verotukseen. Syyskuun alun budjettiriihessä on määrä päättää uusista 100–150 miljoonan euron kiristyksistä. Toisaalta kotitalousvähennyksen korottaminen tuo mahdollisuuksia palveluiden ostamiseen.

Kevään riitaisan budjettiriihen jälkeen ei ole yllätys, että Saarikon budjetti on raskaasti alijäämäinen. Hallitusohjelmassa sovitut menokehykset on hylätty. Rahoitus katetaan velanotolla, ja valtionvelka on nousemassa ensi vuonna jo 146 miljardiin euroon.

Koronakriisi on ollut hyvä peruste valtion menojen tilapäiselle kasvulle, mutta ensi vuoden budjetissa pakollisten koronamenojen osuus ei enää ole valtava. Puhumattakaan siitä, että hallitus aikoo ylittää menokehykset myös 2023.

Sanna Marinin (sd.) hallituksen budjettilinja näyttääkin yhdellä sanalla ilmaistuna menojen osalta löperöltä. Suhdannetilannekin on sellainen, ettei menokasvua voi perustella edes elvytyksellä. Marinin hallituksella on ansionsa, mutta talouden hoidossa perintö seuraajalle uhkaa jäädä ankeaksi.

Budjettiesityksen materiaaleissa kyllä tiedostetaan, että "Suomi tarvitsee sekä menokuria ja rakenteellisia uudistuksia että vahvaa kasvua" velkaantumisen pysäyttämiseksi. Taas kerran aikajänne näille toimille on kuitenkin tulevaisuudessa. Ikävät asiat jäävät aina vain tulevien hallitusten hommaksi.

Kommentoi