Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Mitä useampi passi, sen pulskempi kassi

Aikoinaan piti eräisiin maihin matkustettaessa olla rokotustodistus, jonka tavoitteena oli estää tarttuvia tauteja leviämästä. Silloisella tietoteknisellä tasolla se olikin paras vaihtoehto. Se, että nyt populistit vaativat erillistä koronapassia, jota näyttämällä päästäisiin sisään erilaisiin tapahtumiin, on kuitenkin pään pistämistä pensaaseen.

Pikaisesti ja näennäisesti toteutetun koronapassin väärinkäyttö voi pahimmillaan laajentaa pandemiaa entisestään. Siksi se pitäisi toteuttaa yhtä laadukkaasti kuin tavallinenkin passi, ja tarkastuspisteissä pitäisi olla asianmukainen laitteisto ja koulutettu henkilökunta.

Nykyisin tavallisen passin hinta on 52–58 euroa. Osalla passin tarve on hyvin vähäinen, ja monella taloudellinen tilanne huono. Henkilöllisyytensä joutuu tämän päivän Suomessa silti todistamaan aina silloin tällöin, ja usein tuo velvoite perustuu lakiin. Nykyään kun olemme peruuttamattomasti siirtyneet aikaan, jolloin tietotekniikka hallinnoi arkeamme ja todelliset kulut yhden passin myöntämistä kohden koko ajan pienenevät, voisi pitää kohtuullisena, että passi kuuluisi perusoikeuksiin.

Passiin olisi helppo liittää lisätietoja antava siru, joka kertoisi passin haltijasta ne tiedot, joita asianmukaisen lukulaitteen käyttäjä tarvitsee. Tässä tapauksessa esimerkiksi tapahtuman järjestäjä näkisi lukulaitteeltaan henkilön koronatilanteen, mutta vain sen ja vain silloin, kun hänellä on tämän tiedon kysymiseen oikeus. Emmehän halua että meitä koskevat tiedot joutuvat sellaisiin käsiin, jotka eivät niitä oikeasti tarvitse.

Markku J Kekäläinen

Kotka

Kommentoi