Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Kolumni: Kotimaan matkailua – Miksi piti väkisin puhua ruotsia?

Pekka Kimpanpää

Suomi on virallisesti kaksikielinen maa. Itse olen varmaan puolitoistakielinen. Heinäkuisella Maarianhaminan reissulla rohkaistuin tilaamaan puhelimitse paikallisen taksin. Kysyin kuljettajalta ruotsiksi puhuuko hän suomea. Kyllä hän puhui. Jostain syystä jatkoin puhelua tankeroruotsilla. Sovimme kuskin kanssa treffit seuraavaksi yöksi kello 01.30. Tarkoitus oli jatkaa matkaa 30 kilometrin päässä olevaan Långnäsin satamaan.

Tuli yö. Kello kävi. Taksia ei näy. Satans. Uusi soitto. Sama kuski vastaa. Kysyin kuljettajalta ruotsiksi puhuuko hän suomea. Kyllä hän puhui. Jatkoin puhelua ruotsiksi. Taksi tuli nurkan takaa. Takapenkillä itsetunto kohosi. Näin ne hommat hoidetaan.

Skandinaavis-trooppisessa yössä ajetun taksimatkan jälkeen perillä odotti terminaaliksi naamioitu kontti. Långnäsin satama. Täältä pääsee saaristomerta puikkelehtimalla Turkuun ja minne lie. Terminaalissa nukkui kaksi reppureissaajaa. Pleksin takana palveli eloisa ihminen. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä varustamo pitää terminaalia miehitettynä. Ei tarvinnut katsoa yhtään mitään netistä tai automaatista. Lähes kädestä pitäen kulkija saateltiin laivaan. Reppureissaajat jäivät koisimaan. Heidän laiva tuli perästä.

Matkan vaarallisin osuus oli selätetty. Laivan kannella herkistyin muusta kuin tax freen tuotteista. Yö oli tavattoman kaunis. Mutta miksi yritin taksikuskin kanssa väkisin sönköttää ruotsia, vaikka suomeksikin asia olisi hoitunut? Viimeistään englanniksi.

Syytä en ole keksinyt. Miellyttämisen vai näyttämisen halua? Kenelle? Itselle? Onko häpeä, jos ei osaa tai halua tai pelkää puhua ruotsia? Ei se ole. Edes Suomessa. Tosin jos suun avaa toisella kotimaisella, saa ainakin jännitystä elämään. Ehkä jopa onnistumisen tunteita.

Kirjoittaja on Kymen Sanomien uutistuottaja

Kommentoi