Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Pääkirjoitus: Haminan ja Kotkan satamien yhdistyminen oli tarpeen, mutta päätös yhdistymisestä ei ollut Haminassa helppo

Antti-Jussi Larvio

Kaksitoista vuotta sitten Haminassa ja Kotkassa aloitettiin merkittävä selvitystyö, jonka kohteena oli kaupunkien satamien mahdollinen yhdistäminen. Seuraavan vuoden syksyllä tuo selvitystyö saatiin maaliin, kun Haminan ja Kotkan kaupunginvaltuustot päättivät yhtä aikaa pitämissään kokouksissa hyväksyä satamafuusion.

Kotkan valtuustossa fuusio hyväksyttiin ilman soraääniä, mutta Haminassa tarvittiin useamman tunnin pureskelu ja pari äänestystäkin. Kahden siihen saakka keskenään kilpailleen sataman yhdistäminen ei ollut Haminan poliittisille päättäjille helppo päätös.

Yhteistyöstä satamien välillä oli puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta keskusteluja pidemmälle ei juurikaan koskaan ennen yhdistymisprosessin alkamista päästy.

Se, että fuusion luominen pääsi vuonna 2009 toden teolla alkuun johtui pääasiassa kahdesta syystä. Finanssikriisi ajoi velkaiset satamat taloudellisesti epävarmaan tilanteeseen, jolloin oli syytä ryhtyä hakemaan keinoja siitä, miten ne tulevaisuudessa pysyvät pinnalla.

Finanssikriisi ei todennäköisesti olisi Haminassa kuitenkaan heti toiminut riittävänä herätteenä satamien yhdistymistarpeelle.

Edellisenä vuonna Kotkan Satama oy:n tytäryhtiö Kotkan Satamatalot teki täsmäiskun Haminan satamaan ja osti sieltä merkittävän määrän varastoja. Haminassa tätä ei luonnollisesti katsottu hyvällä.

Samaan aikaan käytiin kuntavaalit ja niissä Haminassa menestyi taho, joka näki satamien yhteisen sävelen löytymisen tulehtuneesta tilanteesta huolimatta välttämättömäksi, mikäli satamatoimintojen Haminassakin haluttiin jatkuvan.

Pitkien selvitysten ja laskelmien jälkeen saatiin fuusioesitys sellaiseksi, että sille löytyi myös Haminassa enemmistön tuki.

Tänä päivänä voidaan katsoa peruutuspeliin ja tuosta peilistä näkyy, että tuolloin synnytetty uusi satamayhtiö on menestynyt kovassa kilpailussa hyvin. Se on osoittautunut omistajilleen, Haminalle ja Kotkalle, oikeaksi ratkaisuksi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka